Mestre Pinóquio: haastattelu capoeirasta vastarinnan muotona

Inkeri Aula

Iltapäivä pienessä portugalilaisen kaupungin kahvilassa, kuusi suurta kupillista maitokahvia ja ajatusmatkoja monen maapallon pyörähdyksen verran... Haastattelin Etelä-Brasiliassa, Santa Catarinan osavaltiossa kasvanutta capoeira-'mestaria', Mestre Pinóquiota (suomeksi Pinokkio) heinäkuussa 2002 kun hän oli ollut Euroopassa vasta muutamia viikkoja opettamassa portugalilaisille harrastajille capoeiraa, afrikkalaisten orjien kulttuurisesta vastarinnasta Brasiliassa syntynyttä ilmaisu- ja taistelumuotoa.

Capoeirassa akrobaattiset, eläimenkaltaiset liikkeet kytkeytyvät jousimaisen berimbau-soittimen johtamaan rytmimusiikkiin; portugalinkielisen laulun kannustamana kaksi pelaajaa mittelee ringin keskellä taidoissa ja oveluudessa, kuitenkin toveruuden hengessä. Jokin tässä toveruudessa on perua Brasilian historiallisista quilomboista, karanneiden orjien perustamista utooppisista yhteisöistä, jotka taistelivat menestyksekkäästi portugalilaisia siirtomaaisäntiä vastaan. Capoeiran kuten niin samban, afrobrasilialaisten uskontojen kuin taisteluperinteidenkin juuret ovat sorrettujen kulttuurisessa vastarintassa, vapaustaistelussa.

Mestre Pinóquio on perustanut eteläisen Brasilian Florianópolikseen kulttuurikeskus ja capoeirakoulu Quilombolan, joka on toiminut 1990-luvun alusta saakka itse rakennetussa talossa, sitä ennen kadulla paljaan taivaan alla.

Tässä julkaistava haastattelu mestre Pinóquion kanssa perustuu käsintehtyjen muistiinpanojen pohjalta kirjoittamaani rekonstruktioon alkuperäisestä nauhoittamattomasta keskustelusta, joka käytiin portugaliksi - tai pääosin paremminkin eteläbrasilialaisella katukielellä. Alkuperäinen haastattelu oli osa aineistoa Janne Rantalan kanssa tekemääni kulttuuriantropologian proseminaariin "Afrobrasilialainen ajattelujärjestelmä maailmalla. Etnografinen tutkielma Portugalin capoeira-ringeistä".

Kuinka määrittelisit, mitä tarkoittaa brasilialaisen capoeira-koulusi nimi Quilombola?

- Quilombola tarkoittaa quilombon asukkaita. Brasilian vuosisatojen mittaisen orjuuden aikana lukemattomat pakenivat senzaloista eli orjataloista ylös vuorille ja perustivat löytämilleen asuinpaikoille quilomboja, yhteisöjä ilman orjuutta.

Harvinaislaatuisia paikkoja...

- Niin, sillä eihän orjuus ole mihinkään loppunut vieläkään... Quilombot olivat orjuuden vastakohtia, oikeudenmukaisuudelle perustettuja yhteisöjä. Niitä oli monia, mutta parhaiten tunnettu, Palmares, oli ihan omaa luokkaansa. Se on kuuluisin, koska se oli niin suuri ja merkittävä omana aikanaan.

Quilombo dos Palmares ei ollut mikään yksi suuri kaupunki vaan laajalle alueelle levittäytyneiden kylien tai yhteisöjen kokonaisuus. Palmares oli jaettu heimokuntiin, joista kullakin oli omat johtajansa, vanhimmat. Nämä yksiköt perustuivat sukuihin afrikkalaisten järjestelmien pohjalta. Yhdet kasvattivat papuja, toiset jotain muuta, kolmannet punoivat köysiä, jotkut valmistivat sotatarvikkeita jne. Yksiköt oli pitkälti omavaraisia mutta viime kädessä talous perustui keskinäiseen vaihtoon.

Todella oikeudenmukainen yhteiskunta, jonka pitäisi olla esimerkkinä kaikille. Monet ei kuitenkaan Palmaresta muista. Kuuluisa vastarintataistelun johtaja, suuri Zumbi ehkä vielä jotenkin muistetaan, mutta Palmareksen ensimmäinen sotapäällikkö ei ollut hän, vaan Ganga Zumba. Zumbi vain rakensi quilombosta mahtavamman taistelussa orjuutta vastaan. Mutta ei sitä enää juuri muisteta... Ja yhä vain jatkuu orjuus uusissa muodoissa, nykyään on tämä globalisaatio...

Olen kuullut että Brasilian virallisen orjuuden lakkauttamisen jälkeen syntyneitä afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä yhteisöjä on myös kutsuttu quilomboiksi?

- En tiedä siitä. Mutta eihän se orjuuden virallinen lakkauttaminen nyt niin iso juttu ollut. Sitä ennen tehtiin vähän väliä lakeja, jotka pikkuhiljaa paransivat orjien asemaa. Se viimeinen laki vain lopulta konkreettisesti avasi kahleet ja rautaportit; ja sitten käskettiin: ulos! Jos orjuus olisi todella haluttu lakkauttaa, orjia olisi ensin valmennettu vapauteen... Olisi pitänyt olla maata, ja työtä kaikille. Ei näillä vapautetuilla orjilla ollut mitään mahdollisuuksia, ei ollut oikeutta maahan. Näiden vapautettujen mustien perustamat yhteisöt oli nykyisten favelojen (so. brasilialaisten slummien) edeltäjiä.

Nämä ihmiset loivat työllään koko Brasilian rikkauden, mutta itse eivät saaneet siitä mitään! Portugalilaiset toivat Brasiliaan orjia, jotka loivat, toivat mukanaan ja kehittivät Brasiliassa valtavat rikkaudet. Ja nyt me tuomme orjien jättämän rikkaan kulttuuriperinnön tänne Eurooppaan capoeirana, tämä on taas yksi 'volta do mundo', maailma pyörähti uudelleen ympäri... Quilombojen perintö on myös valtava rikkaus, johon jokaisella on osuutensa, minullakin kulkee afrikkalaisuutta veressä..

Siirtomaaherroina eurooppalaiset ryöstivät muun maailman rikkaudet, ja nyt kun kurjuuteen jätetyt ihmiset muualta pyrkivät tänne, rajoja suljetaan. EU:n Sevillan huippukokouksessa käsitellään juuri näihin aikoihin tätä rajojen tiukentamista.

- Niin juuri, tämäkin on yksi 'volta do mundo'! Ja siksi ne eivät voi estää ihmisiä tulemasta, vaikka tekisivät millaisia lakeja, ihmiset tulee kuitenkin... Kuten capoeira, se löytää aina tien: jos tässä on este, capoeira on jo mennyt tuolta -

Brasilia on valtavan rikas maa, uskomaton luonto, siellä on käsittämättömät luonnonvarat ja rikkaudet. Silti siellä ei voi elää, koska poliittinen järjestelmä on niin korruptoitunut. Me (brasilialaiset) ollaan lähdetty tänne (Eurooppaan) hakemaan parempia mahdollisuuksia, että sitten voisi palata, minä olen tullut jatkamaan tänne Florianópoliksessa aloittamaani työtä, jatkamaan sitä koulua täällä, jotta voisin myöhemmin palata taas sinne.

Kuinka aloitit, mikä on sinun oma historiasi capoeirassa?

- Minulla on se oma koulu Florianópoliksessa, omalla hiellä rakennettu. Tein paljon töitä, ostin palasen maata, ja rakensin siihen: nyt siellä on kulttuurikeskus Quilombola.

Aloitin capoeiran 1.9.1966. Sain oppini kadulla, pelailin toisten lasten kanssa. Koti oli köyhä, mutta vanhemmat olivat hyvät; isä oli nähnyt maailmaa ja halusi aina minulle hyvää elämää. Kun ei ollut varaa elättää, niin hän sai hankittua minulle paikan valtion lastenkodista, silloin olin 8-vuotias. Koulunkäyntiin ei tietysti ollut rahaa. Sitten kun olin jotain kymmenen vanha, tuli eteen mahdollisuus mennä mukaan harrastamaan capoeiraa: se oli valo pimeän tunnelin päässä. Capoeira oli minun kouluni, sellainen koulu joka opetti kunnioittamaan muita ja samalla itseään. Se opetti vapautta, vapautta joka syntyy keskinäisessä kunnioituksessa. Se muutti kaiken. 17 vuotta minä jatkoin capoeiraa, opiskelin ja tein töitä, ja työllä rakensin taloni.

Nyt Brasilian tilanne on vaikea; en voinut enää kehittää Quilombolaa siellä, niinpä yritän hankkia varoja täällä Euroopassa, lähetettäväksi sinne.

Mutta capoeira on ollut hyvä koulu -

- Capoeira kasvattaa, kouluttaa kokonaisvaltaisesti. Koulussa opetetaan lukemaan ulkoa ja kopioimaan niin, ettei enää jaksa ajatella... Capoeira opettaa kyseenalaistamaan.

Kovin monet ovat sisäisesti tyhjiä, ammentavat kaiken mitä vain syötetään täyttääkseen jotenkin sisäisen tyhjyytensä, tai purkavat sen ulos väkivaltana. Mutta capoeira tekee ihmisistä kokonaisia, jos ihmiset antavat myös sille oman panoksensa.

Monia capoeiristoja on nykyään väärällä puolella - he keskittyvät vain fyysiseen puoleen, ei ajatteluun. Toki ruumiillisuus on tärkeää, mutta mieli on vielä tärkeämpi; henki; pää. Nämä capoeiristat väärällä puolella ottavat capoeirasta vain taistelullisen puolen, joka menee hyvin kaupaksi; myyvät itsensä kapitalistiselle pinnallisuudelle, siinä ei opi ajattelemaan mitään, vain kopioimaan. Sitten he purkavat tyhjyyttään turhaan tappeluun. Kun ei ole enää arvoja joiden puolesta taistella, capoeirastakin tulee ryhmien välistä tappelua. Sehän on aivan älytöntä; capoeira on aina capoeiraa, niin kuin viisi sormea kädessäni, kaikki ovat erilaisia, mutta silti samassa kädessä. Ja kaikki maailman kädetkin on erilaisia, mutta silti käsiä, ja kaikki sopivat keskenään yhteen.

Capoeiran pitääkin olla taistelua, mutta ei itsekästä aggressiivisuutta; sen tulee olla taistelua arvoista, taistelua yhteisön puolesta.

Monilla ei enää ole sellaisia arvoja tai yhteisöä, jonka puolesta taistella?

- Yhteisöllisyyden arvot löytyy juurilta.

Itse olen käynyt jo useita kertoja katsomassa Serra das Barrigas -vuorta, jossa legendaarinen Quilombo dos Palmares sijaitsi. Siinä on tuhannen metrin pudotus, täysin luoksepääsemätön jyrkänne. Vuoren laella oli silloin niin läpitunkematon metsä, ettei edes aurinko paistanut sisään... Paikka, joka oli käytännössä mahdoton valloittaa.

Niinpä herrat käyttivätkin kieroja konsteja: joku afrikkalainen, jolla tiedettiin olevan vaarallinen tarttuva tauti, päästettiin muka vahingossa vapaaksi - ja kun sellainen lähti heti pyrkimään kohti Palmaresta, levisi epidemia pian sinne.

Herrat ja orjanomistajat eivät voineet mitään Palmarekselle, mutta yksittäisille ihmisille ne voivat, aina voi lähettää yhden sairaan sinne joukkoon. Samoin on nyt: maailman herrat ja omistajat eivät voi mitään capoeiralle, mutta yksittäisille ihmisille ne voivat. Ne voivat kyllä ostaa ihmisen, mutta capoeiraa ne eivät koskaan voi ostaa, myydä tai tukahduttaa...

Nykyään monilta puuttuu sosiaalinen omatunto ja tietoisuus myös capoeirassa. Opetellaan vain nopeasti näyttäviä temppuja, se on helppoa, kun ei jakseta etsiä ymmärrystä. On myös helppoa opettaa capoeirasta pelkkää urheilua. Opettajankin on vaikea pysyä rehellisenä tässä maailmassa...

Kun aloin opettaa capoeiraa 25 v. sitten, asiat oli toisin, silloin ei ollut kaikkea tätä hajaannusta, riitaisuutta ja huonoa capoeiraa. Silloin pelattiin tosissaan! Kaikki osasi laulaa, soittaa ja pelata toisten kanssa yhteen.

Eu fui preso r traiçao
Trazido na cobardia
Que se fosse luta honesta de lá
Ninguém me trazia
Na pele eu trouxe a noite
Na boca brilha o luar
Trago a força e a magia
Presente dos Olixá
Quando eu venho de Luanda
Eu nao venho só

Eu trago ardendo nas costas
O peso dessa maldade
Trago entoando no peito
Um grito de liberdade
Qu` é grito de raça nobre
Grito de raça guerreira
É grito da raça negra
É grito de capoeira
Quando eu venho de Luanda
Eu nao venho só

Minut vangittiin petoksella
Tuotiin pelkuruudella
Jos taistelu olisi reilua,
ei minua sieltä kukaan toisi
Mutta toin ihollani yön
Suussani kannan kuunvaloa
Mukanani kannan voimaa,
magiaa, Olixojen lahjaa
Kun tulen Luandasta
En tule yksin

Kannan hartioillani kivistävänä
kaiken tämän julmuuden painoa
Rinnassani kannan kumisevana
vapauden huutoa
Se on jalon kansan huuto
Soturikansan huuto
Mustan rodun huuto
Se on capoeiran huuto
Kun tulen Luandasta,
en tule yksin…

- capoeira-laulu

- Itse opetan näin: ensimmäiseksi annan oppilaalle sopivan puuvarren ja kalebassikurpitsan kuoren, ja kerron kuinka tehdään berimbau. Välillä oppilas käy hakemassa neuvoja, ja minä lähetän aina takaisin kotiin hiomaan vielä, parantelemaan, pari kuukautta siinä menee. Sen berimbaun pitää olla mahdollisimman täydellinen ennen kuin minä hyväksyn sen. Ja sitten opetan ensimmäisen toquen, berimbaun rytmin.

Koska berimbau on niin yksinkertainen soitin, jokainen yksityiskohta on olennainen äänen kannalta - taivutuskulma, hiominen, kaikukopan kiinnitysnauhan materiaali... Kaiken täytyy olla tasapainossa! Täytyy ymmärtää, tehdä tosissaan, ei häseltää miten sattuu.. Laulun ja soiton hiominen on tärkeää. On ymmärrettävä, että berimbau on rodan todellinen mestre, joka määrää miten toimitaan. Rodassa toimijoiden on osattava sen kieli, jotta voi vastata liikkeellä, laululla. Berimbaun kautta voi ilmaista mitä tahansa, rodan täytyy ymmärtää sen kieli voidakseen kommunikoida sen kautta. Meidän ryhmässä kaikki soittaa ja laulaa toinen toistaan paremmin.

Capoeira muuttuu aina yksilön mukaan, se on aina uutta, kehittyy. Mutta yksilön on myös tehtävä osuutensa capoeiralle. Jos capoeira on tullut vaikka Joensuuhun: se on tehnyt osuutensa. Sitten ihmisten on etsittävä lisää tietoa, ymmärrystä capoeirasta. Capoeira muotoutuu aina ympäristöönsä sopivaksi, kehittyy uusiin muotoihin, aina etsii uudenlaista ymmärrystä, uusia ajatuksia. Capoeira oppii loputtomasti, capoeirasta voi oppia loputtomasti.

Millainen on tässä mestren, tärkeimmän opettajan rooli?

- Monet mestret eivät enää ymmärrä tätä kiertoa. Luulevat että kun on mestre, on kaikkien yläpuolella, herra oikein - tämähän on ihan älytön käsitys. Mestre on vasta oppinsa alussa. Siitä alkaa uusi volta, laajemman näkemyksen pohjalta. Jokainen uusi tiedon jyvä lisää opittavaa, koska tieto haarautuu loputtomasti: yksi tieto johtaa kolmeen uuteen, ne kukin taas viiteentoista ...mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tietää.

Mestren on oltava nöyrä, hän on vasta todellisen oppinsa alussa. Aina on palattava alkuun, berimbaun juurelle, uudestaan lähdettävä maailman ympäri (uusi volta do mundo)...

Capoeiran roda, rinki, on kiehtova muoto! Kaikki ovat yhtä lähellä toisiaan, kukaan ei ole komentavassa asemassa.

- Aivan, mestrekin on rodassa oppilaiden kanssa yhdessä, tasa-arvoisena; se on toveruutta. Berimbau on berimbau, ja mestre vain yksi capoeiristoista. Kullakin oma arvonsa.

Capoeira yhteisön mallina on ringin muotoinen: kaikki ovat keskenään ystäviä; arvovalta perustuu vanhemmuuden kautta saatuun ymmärrykseen, sen kunnioitukseen - vastakohtana koulun, tehtaan, toimiston riviyhteiskuntaan, jossa tasa-arvo tarkoittaa rivien samuutta, pakotettua yhtenäisyyttä hierarkian eri asteilla...?

- Capoeira alkaa, loppuu, aina elää ringissä, se on pyöreää... Aivan, rodassa kaikki ovat erilaisia, kukin on itsenään arvokas. Riviyhteiskunta opettaa kopioimaan ajatuksia, toistamaan ulkolukuna, tottelemaan.

Itse sanon aina: capoeira-opettaja voi olla Mestre, joka auttaa oppilasta löytämään oman luovuutensa, kyseenalaistamaan, ajattelemaan toisin. Tai sitten voi olla Kenraali. Kenraali käskee riveissä, opettaa matkimaan. Usko pois, suurin osa nykyisistä capoeira-opettajista on pelkkiä Kenraaleja, jotka haluavat vain omaa valtaansa, valtaa joka ei ole minkään arvoista... Tätä minä suren syvästi. Capoeiran ei kuulu olla Kenraalien tehtailemaa riviyhteiskuntaa. Todellinen capoeira ei luo rivien kapeita, yksisuuntaisia näköaloja - päinvastoin: sen tarkoitus on poistaa laput silmiltä. Ja sitähän herrat juuri pelkäävät. Siksi ne pyrkivät tukahduttamaan capoeiran, nielaisemaan sen riveihin. Ne pelkäävät tosissaan, ja siksi 90% capoeirasta on jo ahdistettu rivien pinnallisuuteen: juuri sitä ovat capoeiran väkivaltaongelmat, capoeiristojen aggressiivisuus ja tappelut...

Riviyhteiskunta ei pysty ymmärtämään rinkiyhteisöjä... Susilaumoja väitetään hierarkkisiksi, kun hierarkkiset yhteisöt itse tulkitsevat ne niin, vaikka susilaumassa arvovalta perustuu ikään, ei muodolliseen asemaan, ne ovat monella tapaa hyvin egalitaarisia...

- Ne pelkäävät ringin yhtenäisyyden voimaa, koska sitä on vaikea rikkoa. Jos capoeira joutuu ahtaalle jossakin, se ilmestyy taas jossain uudessa muodossa jonnekin toisaalle...

Soturi, taistelija jolla on arvoja puolustettavanaan on väkevä. Jos minulla olisi todella hyvä syy, hajottaisin tämän kahvilan päreiksi parissa minuutissa, ilman mitään vaikeuksia. Tästä paikasta ei jäisi mitään jäljelle! Mutta mieluummin istun tässä juomassa kahvia, enhän minä ole tullut tänne tappelemaan, kun ei ole mitään syytä. Mutta jos on syy, voin vaikka tappaa. Olen kyllä valmis taistelemaan todellisten arvojen puolesta, vaikka siitä seuraisi varma kuolema.

Ongelma on se, että nykyään on paljon taisteluvalmiita sotureita ilman syytä taistella - ilman arvoja. Niin capoeirassa kuin muuallakin. Ja soturi, jolla ei ole arvoja, ei ole mitään.

Capoeirassa on nykyään paljon näitä onnettomia, sotureita ilman mitään, mitä puolustaa. Mutta mitä syytä on capoeirassa, joka on joutunut huonoihin käsiin? Ei ole capoeiran vika, jos sitä käytetään väärin, väkivaltaan.

Capoeira on elävä, se elää omaa elämäänsä; mitä kylvät, sitä niität. Väkivalta palaa takaisin lähettäjälleen, mutta myös hyvä capoeira palkitsee... Sade ei valikoi, se kastelee kaikki yhtä lailla. Capoeira sopii kaikille, mutta on omalla vastuulla, kuinka sitä käyttää, ja mitä niittää.

Sanoit kerran, että capoeiristan on kehitettävä pyöreä mieli?

- Sanoinko minä niin...? Niin, maailmahan ON pyöreä, se on pysähtymätön muoto... On osattava pyöriä, kiertää esteet, ei koskaan pysähtyä vaan aina on pyörittävä eteenpäin, tehtävä volta do mundo, palattava takaisin alkuun, että voisi aloittaa uuden kierroksen, kypsempänä, uusin silmin. Mestre palaa jälleen berimbaun juurelle ja aloittaa kierroksensa alusta.

Capoeira kypsyttää, opettaa ymmärrystä. On monia capoeira-mestrejä, jotka eivät koskaan ole käyneet koulua, eivät osaa edes lukea. Mutta kun he puhuvat, kaikki kuuntelevat hiljaa. On mestrejä, jotka todella osaavat puhua, joilla on ymmärrystä; jotka ajattelevat ja puhuvat.
Monet capoeiristat sen sijaan ovat vain hevosia.

Puhuit kerran opettaessasi hevosista. Mieleeni tuli analogia brasilialaiseen candomblé-uskontoon: siinä hevoset symboloivat transsiin astuvia uskonnonharjoittajia, joilla jumaluudet "ratsastavat". Onko mielestäsi candomblén ja capoeiran rinkien välillä yhteys? Entä rinkiin menijän mielentila?

- Ei ei, se on ihan eri juttu. Capoeiristan täytyy koko ajan ajatella, täytyy pysyä erityisen valppaana; capoeira-ringissä mielentila muuttuu ihan poikkeuksellisen tietoiseksi, candombléssa on ihan toisin.

Mietipä hevosta: hevonen ei ajattele. Hevonen on raakaa voimaa. Jos hevonen ajattelisi, sehän pian keksisi nousta ihmisen selkään... hullusti siinä kävisi!
Monet capoeiristat ovat vielä hevosia; antavat valjastaa itsensä, orjuuttaa itsensä sen sijaan että taistelisivat orjuutta vastaan... Ja niin kauan kuin capoeiristat ovat hevosia, turha väkivalta jatkuu, tämä "meidän ryhmä on ainut oikea"-ajattelu. Eihän capoeira syntynyt sitä varten että päihitettäisiin toisia capoeiristoja. Vaikka minulla on oma juttuni, ja capoeira täällä (Portugalin ryhmissä) on erilaista, enhän minäkään ole tullut tänne vastustamaan muiden juttuja.

Mikä sitten on uskonnon ja capoeiran suhde?

- Capoeiran historiallinen kytkös candombléhen on selvä, niillä on yhteinen tausta afrikkalais-brasilialaisessa kulttuurissa. Mutta ei niillä tosiaankaan tarvitse olla enää mitään yhteyttä. Toisaalta capoeiristan ei tarvitse olla katolinenkaan... Capoeira-lauluissa tietenkin lauletaan pyhimyksistä, koska laulut on luotu Brasilian katolisessa ympäristössä, jossa pyhimykset ovat erittäin tärkeitä. Jos capoeira olisi syntynyt Suomessa, niiden sijaan laulettaisiin jostain ihan muusta. Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia, kaikki tiet vievät samaan. Oma tapani ilmaista uskoa on hyvin hiljainen, minä en niin perusta ulkoisista seremonioista. Kullakin on oma tapansa. Silti capoeira-ringissä voivat pelata yhdessä kaikki katolisesta protestanttiin ja muslimista macumbeiroon.

Nao tem pé
nem cabeça
começo nem fim...
nao tem cor,
sexo, nem idade.
C a maior expressao
de liberdade.
Nao tem regra,
nem estilo.
Simplesmente
CAPOEIRA!

Sillä ei ole jalkaa eikä päätä
ei alkua, ei loppua....
Se ei ole minkään värinen,
ei mitään sukupuolta,
ei minkään ikäinen.
se on vapauden suurin ilmaus.
Siinä ei ole sääntöjä
eikä tyylejä.
Se on vain CAPOEIRAA!
(M. Pinóquio)

Väärinajattelija no. 3 (2003), s. 3-9.