Tulevaisuus: runsauden anarkiaa
Katsaus Esko Valtaojan kirjaan Avoin tie – kurkistuksia tulevaisuuteen

Jyri Jaakkola


Esko Valtaojan kirja Avoin tie – kurkistuksia tulevaisuuteen lienee Suomessa viime vuoden luetuin kirja, jossa anarkia kuvataan positiivisena ja haluttavana tulevaisuuden vaihtoehtona. Ja vielä todennäköisenä sellaisena. Siksi katsaus kirjaan lienee paikallaan myös Väärinajattelijan sivuilla. Olen poiminut esittelyyni lähinnä Valtaojan anarkismiin liittyviä näkemyksiä. Samalla hahmottelen lyhyesti hänen esittämänsä tulevaisuudenkuvan. [1]

Valtaojan mukaan perinteinen anarkismi on ollut niukkuuden anarkismia, jossa valta ja omaisuus on nähty pysyvästi rajoitettuina ja säännösteltyinä kulutustarvikkeina. Sen tuloksena olisi parhaimmillaaneettisesti ylevä, mutta muuten ankea ja ongelmallinen yhteiskunta. Valtaojan visioima tulevaisuuden anarkismi on päinvastoin runsauden anarkismia, jossa kaikkea on saatavilla niin runsaasti, että omaisuus ja siihen perustuvat valta- ja yhteiskuntarakennelmat menettävät merkityksensä. Mahdollisuuden runsauden anarkismiin avaavat tieto, tiede ja tekniikka, jotka tuottavat lisää runsautta ja siten enemmän vapautta yhä useammalle.

Vaikka teknologiaa käytetään myös ihmisten kontrollointiin, oli keskiverto suomalainen sata tai muutama kymmenen vuotta sitten paljon riippuvaisempi yhteiskunnasta kuin nyt; silloin hän oli paljon enemmän toisten vallan alla. Nykyään olemme paljon vapaampia liikkumaan ja meillä on historiallisesti ainutlaatuinen vapaus hankkia haluamaamme tietoa. Eikä mikään tässä ole valtiovallan suunnittelemaa tai sen kontrollissa kuin nimellisesti. Kaikki perustuu henkilöiden ja yritysten välisiin sopimuksiin, jotka toimivat, koska ne ovat hyödyttävät kaikkia.

Anarkiaa kesämökillä

Vilahduksen runsauden anarkiasta tarjoaa perisuomalainen kesämökki. Kesämökillä kukaan ei komenna ja yhteiskunta määräyksineen, virkamiehineen ja rajoituksineen on kaukana poissa. Lomalaisella on kaikki mitä voi kuvitella tarvitsevansa ja sen myötä mahdollisuus hallita elämäänsä. Mökillä ei kuitenkaan olla erillään muusta maailmasta. Yhteydenpito ympäri maailmaa on mahdollista. Sähkö tulee valtakunnanverkosta, ruoka ja juoma K-kauppaketjusta ja Alkosta. Muiden ihmisten kanssa vaihdetaan rahaa, tavaroita ja palveluita, mutta ylhäältä päin tulevaa suojaa tai kontrollia ei juurikaan tarvita.

Kaiken aikaa kasvava runsauden anarkia näkyy selvimmin internetissä, jota kukaan ei omista eikä pysty kontrolloimaan ja jonka runsaudella – nettisivujen määrällä – ei ole rajaa. Tietotekniikan alueelta löytyy toinenkin esimerkki anarkian ja keskitetyn vallan välillä käytävästä kamppailusta: Linuxin ja Microsoftin välinen kilpailu. Microsoftia ja sen ohjelmistoja Valtaoja intoutuu kuvaamaan keskitetyksi, ylhäältä täydellisesti kontrolloiduksi systeemiksi ja tietotekniikan absoluuttiseksi monarkiaksi, jossa kaltaisillamme maaorjilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin maksaa vaadittu hinta jokaisesta välttämättömyydestä. Malliesimerkkinä anarkiasta Valtaoja asettuu puolustamaan Linuxia, joka on kaikille avoin, vapaa ja ilmainen käyttöjärjestelmä, ja joka toimii, koska sitä rakentavat ihmiset yhdessä haluavat sen toimivan.

Anarkia hiipii ajatuksiimme ja tapoihimme myös muutoin. Esimerkiksi rakkaudessa olemme vapaampia kuin ennen: voimme rakastua kehen tahansa, hankkia tai olla hankkimatta lapsia ja erota jos tarve. Moraalin ja perhe-elämän tiukkaa kontrollia ei enää tarvita yhteiskunnan koossapitämiseen.

Aineellisen runsauden myötä yhä useammalla on aikaa kulttuurille. Maailman kehittyessä kontaktien ja tarjolla olevien virikkeiden määrä kasvaa. Tarjonta – runsauden anarkia – kasvaa ja lisää yksilön vapautta koko ajan. Kulttuurin valtarakenteet heikkenevät samoin kuin yhteiskunnan muutkin valtarakenteet; itse kukin voi yhä enemmän päättää mistä haluaa olla kiinnostunut ja mihin aikansa käyttää. Tulevaisuuden runsauden anarkiassa paikkaan sidotut yhtenäiskulttuurit hajoavat. Tulevaisuuden kulttuuri kuuluu yksilölle, ei kansalle: jokaisella on itse valikoimansa kulttuuri.

Runsautta tarvitaan lisää

Tieteen ja tekniikan kehitys on kymmenkertaistanut maailman kansantulon henkeä kohden viimeisten kahdensadan vuoden aikana. Valtaojan mukaan emme kuitenkaan ole edenneet riittävän pitkälle. Jos maailman nykyinen tuotto jaettaisiin tasan kaikkien ihmisten kesken, meille jokaiselle riittäisi kansantuloa vajaat kahdeksantuhatta euroa – suomalaisen opiskelijan keskitulojen verran. Siten Suomi ei kauaa pyörisi: vanhukset ja sairaat jäisivät hoitamatta, tiet rapistuisivat ja köyhät kerjäisivät. Ei olisi rahaa eikä aikaa kulttuuriin, taiteeseen eikä filosofiaan, ja mikä pahinta, meillä ei olisi varaa kehittää tiedettä ja tutkimusta; sampo lakkaisi jauhamasta uutta vaurautta. Lisäksi köyhyys ja puute aiheuttaisivat sotia. Sisällissotia käyvät eniten köyhimmät maat, ja Marxin ennustama luokkasota tyrehtyi sekin vaurauden kasvuun: rääsyproletariaatista tuli uusi keskiluokka.

Pelkkä aineellisen runsauden lisääminen ei tietystikään ole Valtaojan mukaan koko vastaus sodan ja rauhan ongelmiin. Se on kuitenkin välttämätöntä, samoin kuin runsauden jakaminen. Vauraus tuo mukanaan ruokaa, oppia, terveydenhuoltoa, pienempää lapsikuolleisuutta ja väestönkasvun hillitsemistä. Myös huolenpitomme ulottuu sinne asti, mihin on varaa – eli mihin luonnonvarat ja runsaus sallivat. Nälänhädän partaalla olevat ihmiset voivat välittää vain itsestään ja perheestään, ylipainoisilla suomalaisilla on puolestaan varaa kehitysapuun ja eläintensuojeluunkin. Bruttokansantuote ja talouskasvu antavat mahdollisuuden laajentaa lähimmäistemme piirin koko maapallon kattavaksi. Sivutuotteena elintason nousu kyllä lykkää maailmaan yhä uutta tarpeetonta krääsää, mutta olisi putkinäköä tuomita koko kehitys niiden vuoksi. Maailmassa ei ole vielä tarpeeksi runsautta.

Neljä maapalloa?

Kuitenkin, jos kaikki kuluttaisivat nykyään kuten suomalaiset, tarvittaisiin kaiken tuottamiseen neljän maapallon luonnonvarat. Koska kaiken tasajako – se, että maapallon jokaiselle ihmiselle annettaisiin yksi neljäsosa keskivertosuomalaisen elintasosta – tuskin onnistuisi ainakaan rauhanomaisesti, jää inhimillisimmäksi vaihtoehdoksi kehittää tiedettä ja tekniikkaa niin, että hommat hoituvat neljäsosalla nykyisistä raaka-aineista, energiasta ja saasteista. Tai varmuuden vuoksi viidesosalla. Silloin yksi maapallo riittäisi, vaikka kaikkien elintaso nousisi suomalaisiin mittoihin. Sekään ei Valtaojan mukaan ole helppo tie, mutta se on kuitenkin mahdollinen tie, eivätkä sen pientareet ole täynnä ruumiita.

Valtaoja toki huomauttaa, että jos me kaikki ryhtyisimme kasvissyöjiksi, maailmassa ei olisi pulaa sen koommin ravinnosta kuin puhtaasta vedestäkään. Ja jos me kaikki tyytyisimme polkupyöriin ja joukkoliikenteeseen, rasittaisimme maapalloa paljon vähemmän. Kyse ei hänen mukaansa olekaan siitä, kuinka paljon ihmisiä maapallo pystyy elättämään ja kuinka paljon ihminen tarvitsee elääkseen, vaan siitä, kuinka paljon kukin ihminen haluaa. Keskivertovenäläisen tai suomalaisen opiskelijan elintaso tuskin houkuttelee parempaan tottuneita, ja yhä useampi ihminen haluaa ajaa omalla autolla kotiin mehevää pihviä syömään. Maailman kehitystä ei siis voi eikä saa pysäyttää. Jokaisen uuden laitteen, kemikaalin ja idean pohjimmainen tarkoitus on tehdä elämä helpommaksi ja vapaammaksi. Tosin Valtaojakin muistuttaa, että ylinopeus on vaarallista myös kehityksessä.

Ilmastonmuutos ja energiaongelma

Suurimmaksi ihmiskuntaa välittömästi uhkaavaksi vaaraksi Valtaoja nimeää ilmastonmuutoksen. Hänen mukaansa ainoa realistinen keino sen torjumiseksi on ydinvoiman pikainen lisärakentaminen, mikä nykyisillä kyvyillämme on myös puhtain ja vaarattomin energiantuotannon tapa. Mitkään kuviteltavissa olevat säästötoimenpiteet tai muiden energiantuotantotapojen tekniset parannukset eivät ole riittäviä. Myöskään pitemmällä aikavälillä tuulivoimasta tai muista uusiutuvista energianlähteistä ei ole juurikaan apua koko maailman mittakaavassa jo pelkästään niiden vaatiman tilan ja muiden ympäristöhaittojen vuoksi. Ydinvoimaloiden avulla sen sijaan voitaisiin siirtyä käyttämään vetyä esimerkiksi autojen polttoaineena bensan sijaan. Kätevintä ja halvinta vedyn erottaminen polttoaineeksi on korkeiden lämpötilojen avulla, mihin uudet ydinvoimalat kelpaavat mainiosti.

Parhaimmatkin ydinvoimalat tarvitsevat kuitenkin uraania ja tuottavat radioaktiivista jätettä. Siksi ne ovatkin vain väliaikainen ratkaisu; tapa selvitä välittömästä ilmastonmuutoksen uhasta ja seuraavan viidenkymmenen vuoden pullonkaulasta. Tällöin saasteettoman fuusioenergian pitäisi olla kaupallisessa tuotannossa ja käytössämme siten rajattomasti puhdasta energiaa – mikäli sen kehitykseen vain ymmärretään panostaa tarpeeksi, arvioi Valtaoja.

Avoin tie ihmiskunnalle

Energiaongelman ratkaisun jälkeen hän kuvaa ihmiskunnan mahdollisuuksia rajattomiksi. Raaka-aineita saamme käyttöömme mielin määrin, kun opettelemme lentämään ohi kulkeville asteroideille ja kaivamaan niiltä mineraaleja. Asteroideille on opittava lentämään joka tapauksessa ja niitä on opittavaa käsittelemään, sillä vain siten voimme suojella maapalloa siihen ennemmin tai myöhemmin iskeytyviltä asteroideilta. Lisäksi erilaiset atomi- ja molekyylitasolla toimivat nanoteknologiat tulevat vähentämään raaka-aineiden ja energian haaskaamista ja pystymme laskemaan ja käsittelemään tietoa käsittämättömän nopeasti kvanttifysiikkaa hyödyntävillä kvanttitietokoneilla kuluvan vuosisadan aikana.

Perinnöllisiä sairauksia ja haitallisia mutaatioita voimme parantaa geeniterapialla jo ihmisen ollessa vasta kantasoluvaiheessa. Kenties bio- ja nanotekniikkaa yhdistämällä pystymme manipuloimaan yksittäisiä atomeja, rakentamaan niistä mitä tahansa rakennelmia samalla helppoudella kuin rakentaisimme legopalikoista taloja. Lopulta koittaa päivä, jolloin voimme rakentaa haluamamme kaltaisia eläviä olentoja atomi atomilta ja molekyyli molekyyliltä. Silloin voimme myös tarkastella ihmistä osa osalta ja toiminto toiminnolta, paikallistaa, ymmärtää ja korjata jokaisen vian samaan tapaan kuin nykyään pystymme korjaamaan vian moottoripyörässä. Tällainen lääketiede tarjoaa keinoja pidentää ihmisten elinikää, ja väläyttääpä Valtaoja jopa kuolemattomuuden mahdollisuutta.

Valtaojan mukaan näköpiirissämme on siis elävän ja elottoman aineen hallinta atomeista ja molekyyleistä alkaen, rajattomasti puhdasta, saasteetonta energiaa ja maailman kaikki tieto kättemme ulottuvilla. Tiede ja tekniikka vapauttavat ihmisen hänen oman ruumiinsa ikimuistoisesta orjuudesta ja samalla myös luonnon siitä ikeestä, jota miljardit ihmiset ovat ympäristölleen merkinneet. Kuitenkin, vaikka maapallolla vallitsisi tällainen runsauden utopia, tarvitsisimme Valtaojan mielestä edelleen avaruutta. Ihmiskunta pääsee korkeammalle vain, jos sille löytyy yhä uutta henkistä tilaa ja yhä uusia muutoksen mahdollisuuksia. Suuntaamalla katseemme avaruuteen näemme, että minkään kasvun rajan ei tarvitse olla lopullinen. On vain yksi Maa, mutta avaruudesta löytyy lisää tilaa. Sitä paitsi loppujen lopuksi aurinkomme sammuu – ensin korvennettuaan meidät, jos emme ole lähteneet muualle hyvissä ajoin ennen sitä. Vain avaruus on todella avoin tie, Valtaoja päättelee.

Esko Valtaoja, Avoin tie – kurkistuksia tulevaisuuteen, Ursa 2004

[1] Alun alkaen tarkoituksenani oli kirjoittaa erään toisen henkilön kanssa Valtaojan kirjan pohjalta tiedettä, teknologiaa ja kehitystä käsittelevä vuoropuhelu. Tämä artikkeli perustuu tuon vuoropuhelun johdantoa varten keräämääni materiaaliin, eikä sisällä juurikaan omia näkemyksiäni – sen enempää kuin mitä toisen ajatuksia referoidessa ja esittäessä itsestä tekstiin väistämättä jää. Vaikka suunnittelemamme vuoropuhelu jäikin tekemättä, toivon, että tämä artikkeli osallistuu tällaisenakin hedelmälliseen vuoropuheluun muiden Väärinajattelijassa (ja muualla) julkaistujen kirjoitusten kanssa ja auttaa tuomaan esiin anarkistisen ajattelun monimuotoisuutta. Klassisten anarkistien ajatuksiin Valtaojan näkemyksiä verrataan edellisessä jutussa.