Osuuskunta on organisoitua yhteistyötä. Siihen liittyminen on vapaaehtoista, omistus yhteistä ja hallinto demokraattista. Osuuskunnat voidaan jakaa kolmeen pääkastiin: työosuuskunnat, kuluttajaosuuskunnat sekä pankki- ja vakuutusosuuskunnat.

Osuuskuntaliikkeen historiaa

Historiasta voimme löytää paljonkin osuustoiminnallisia yhteisöjä, mutta varsinaisesti osuuskuntaliike alkoi voimistua 1700-luvun puolivälin jälkeen. Osuuskunta-aate sai jalansijaa etenkin Yhdysvalloissa ja Englannissa. Vuonna 1756 Yhdysvalloissa Philadelphiassa perustettiin Benjamin Franklinin tukemana talojen palovakuutusosuuskunta. Ensimmäiset kuluttajaosuuskunnat syntyivät 1760-luvun Englannissa Chathamissa ja Woolwichissa, jossa laivanrakentajat perustivat neljä myllyä ja kaksi leipomoa. Myöhemmin vuonna 1797 osuuskuntaidea levisi Ranskan ja Englannin välisen sodan aiheuttaman leivän hinnannousun myötä. Tällöin vastaavia osuuskuntia perustettiin muun muassa Hullin ja Whitbyn kaltaisiin satamakaupunkeihin.

Aiemmasta liikehdinnästä ja kokeiluista syntyi osuuskunta-aate 1800-luvun alun tienoilla. Sen isäksi on kutsuttu walesilaista rikasta puuvillatehtailijaa Robert Owenia (1771-1858). Englantilainen tohtori ja opettaja William King (1786-1865) on osuuskunta-aatteen toinen mahtitekijä. Muita vahvasti aatteeseen vaikuttaneita ajattelijoita ovat muun muassa ranskalainen yhteiskuntafilosofi Charles Fourier (1772-1837) ja myöhemmin vaikuttanut poliitikko ja historioitsija Louis Blanc (1811-1882).

Owen uskoi, että ympäristöllä on oleellisin merkitys ihmisen kehitykseen. Siksi hän maksoi tehtaassaan työläisille kunnon palkkaa, loi inhimilliset työolosuhteet ja tarjosi mahdollisuuden koulutukseen ja sivistykseen. Owen on myös kuuluisa osuuskunnallisista kylistään, joita hän perusti Orbistoniin, Skotlantiin ja New Harmonyyn, USA:n Indianaan. Molemmat kokeilut epäonnistuivat pääoman puutteen ja liiallisen idealistisuuden vuoksi.

William King toimi Brightonissa työläisten koulun johtajana. Työssään hän näki päivittäin suurta köyhyyttä. Tutustuttuaan Owenin ideoihin osuuskunnista, häneen juurtui luja usko itsenäisen ja yhteisen taloudellisen toiminnan tarpeeseen ja mahdollisuuksiin. Hän alkoi julkaista ja kehittää edelleen owenilaista osuuskunta-aatetta.

Vuonna 1828 King perusti kuukausittaisen The Cooperator -lehden. Sitä myytiin pennyllä kappale, ja se saavutti jopa 12 000 kappaleen levikin. Cooperatorin sivuilta saattoi löytää ohjeita osuuskaupan pyörittämiseen ja ohjeita osuuskuntien perustamiseen. Luonnollisesti lehdessä käytiin myös periaatteellisempaa keskustelua osuuskunta-aatteesta ja sen tavoitteista, ja suhteesta muihin ideologioihin. Cooperatorin etu oli kuitenkin siinä, että se oli kirjoitettu kansan ymmärtämällä kielellä.

William Kingin julkaisemalla The Cooperator -lehdellä oli erittäin suuri vaikutus englantilaiseen osuuskuntaliikkeeseen. Parhaiten tuo vaikutus kävi esiin sen ja William Kingin innostamista, niin sanottujen Rochdalen Pioneerien, osuuskunnasta. Se syntyi vuoden 1844 lopussa, kun teollistumisen myötä työttömäksi jääneet 28 kutojaa perustivat osuuskunnallisen kaupan. Muutamassa vuodessa jäsenmäärä kasvoi kuuteensataan. Lopulta osuuskunnallinen toiminta laajeni koskemaan myös maan ja asuntojen omistamista. Rochdalen Pioneerien julkaisemat “Periaatteet“ muodostavat yhä osuuskuntaliikkeen käytännöllis-aatteellisen perustan.

1800-luvun loppuun mennessä osuuskuntaliike oli saanut kannattajia monissa Euroopan maissa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Kansainvälinen osuuskuntien liitto ICA perustettiin vuonna 1895 Lontoossa, ja sillä on yli 230 jäsenorganisaatiota yli sadassa maassa. Suomesta siihen kuuluvat vuonna 1899 perustettu Pellervo ja vuonna 1904 perustettu Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta, SOK.

Proudhonilainen anarkismi: itsehallinto, desentralismi, mutualismi, federalismi

Mutualismi, jota tässä tekstissä kutsutaan osuuskunta-anarkismiksi, syntyi anarkismin muotona Ranskassa Pierre-Joseph Proudhonin vaikutuksesta. Oikeasti on muistettava, että ensimmäiset mutualistit olivat Lyonin (käsiteolliset) työläiset, jotka järjestäytyivät osuuskunnallisesti. Lyonin työläisten toiminta vaikutti Proudhoniin niin vahvasti, että hän alkoi käyttää nimitystä mutualismi ehdottamastaan taloudellisen ja poliittisen muutoksen strategiasta.

Proudhon oli sosialisti ranskalaisen “utopistisosialisti“ Charles Fourierin vaikutuksesta. Tätä vaikutusta kesti Proudhonin itsensä mukaan “kuusi viikkoa“; hän kääntyi ihailijasta kriitikoksi. Fourierin sosialistisessa utopiassa yhteiskunta muodostuu falangeista, joihin työläiset liittyvät pääomallaan teollisuuden itsehallinnon saavuttamiseksi. Puhutaan siis eräänlaisista osuuskunnista. Fourier kuitenkin piti myös kapitalistista työnjohtajaa työläisenä, ja tässä onkin Fourierin ja Proudhonin ajatusten ristiriita.

Proudhon kannatti työnarvoteoriaa, jonka mukaan tavaran (ja palvelun) arvo määräytyy sen sisältämän työn mukaan. Silloisessa ja nykyisessä taloudessa kuitenkin pääoman (“omaisuus“) ja työn välillä vallitsee ristiriita, jonka vuoksi tämä suhde ei toteudu. Proudhon ehdotti, että talous osuuskunnallistetaan. Tuottajat ja kuluttajat järjestäytyvät osuuskunniksi, jotka käyvät kauppaa vapailla hallinnoimillaan markkinoilla. Talouden keskuksessa on mutualistinen Kansanpankki, joka painaa työn arvoon perustuvan rahan ja antaa kustannushintaisen lainan.

Proudhon oli kuitenkin sitä mieltä, että tietty yksityinen omistus on vapauden (ja vastuullisuuden) ehto. Esimerkiksi työläisten on oikein omistaa työnsä tuotteet, työkalut ja tuotantovälineet. Näin ollen jos tuotanto on pienimittaista, eikä siihen liity suurta työnjakoa, osuuskunnallistamiselle ei ole perustetta. Sen sijaan esimerkiksi suuressa teollisuudessa osuuskunnallistaminen on lähes välttämätöntä.

Proudhon katsoi – kuten myöhemmin syndikalistit – että valtio ja politiikka tulee korvata taloudellisella toiminnalla ja järjestäytymisellä. Poliittisessa mielessä hän kannatti desentralisaatiota, paikallista itsehallintoa ja federalismia. Yhteiskunnan tuli organisoitua uudelleen “vapaiksi kommuuneiksi“ eli itsehallinnollisiksi kunniksi ja kaupungeiksi, jotka sitten federoituvat eli liittoutuvat keskenään yhteiseksi hyödyksi.

Mutualismista kollektivismiin

Proudhonin vaikutus sosialismiin, etenkin ranskalaiseen, oli suunnaton; Ranskassa suurin osa sosialisteista oli 1930-luvulle saakka mutualisteja. Proudhonin ansiosta nuori Marxkin kääntyi kannattamaan (tuotantovälineiden) yksityisomistuksen lakkauttamista. Marx kutsui Proudhonin teosta Qu’est-ce que la proprieté (Mitä on omaisuus?) “Ranskan proletariaatin tieteelliseksi manifestiksi“.

Proudhonin taloudellisia malleja kokeiltiin laajasti vuosien 1840 ja 1870 välisenä aikana. Pääasiallisia ongelmia ilmaantui kaksi. Toisaalta osuuskuntien pääoman puute johti niiden tuhoon, toisaalta menestyneemmät osuuskunnat muuttuivat kapitalistisiksi yrityksiksi. Bakuninin johdolla kollektivistit vastasivat mutualismin ongelmiin. Heidän mukaansa tuotantovälineet piti ottaa voimalla haltuun sen sijaan, että yritettäisiin osuuskuntien avulla kehittyä ulos kapitalistisesta taloudesta.

Loppujen lopuksi kollektivistien ja mutualistien taloudellisissa malleissa ei ollut paljoakaan eroa. Ero on lähinnä strateginen. Mutualistit kannattivat itsenäisiä osuuskuntia ja markkinataloutta, kun taas kollektivistit katsoivat että tuotanto pitää saattaa vapaiden työläisten kollektiivien, siis suurempien yksiköiden haltuun.

Myöhemmin vuonna 1863 Proudhon muutti käsitystään mutualismista, laajentaen federalismin periaatteen myös talouden alalle. Tämä oli jo melkein syndikalismia. Proudhonin seuraajat, mutualistit, eivät kannattaneet tätä ehdotusta, ilmeisesti peläten kommunismia. Kollektivistit saivat yliotteen eurooppalaisessa anarkistisessa liikkeessä, ja myöhemmin kollektivismista kehittyi syndikalismi ja anarkistinen kommunismi.

Mutualismin eli osuuskunta-anarkismin mahdollisuudet

On väärin sanoa, että kollektivismi ja kommunismi olisivat mutualismia sinänsä kehittyneempiä anarkismin muotoja. Väkivaltaisen vallankumouksen vaatimus ja tuotantovälineiden pakkohaltuunotto olivat ilmausta myös vihasta ja luokkaristiriitojen jyrkkenemisestä. Silloin puhumme kuitenkin erityisesti 1800-luvun lopusta ja 1900-luvun alusta. Nyt 2000-luvun pyörteissä, nykyisen anarkistisen liikkeen yhteiskunnallisessa tilanteessa, meidän tulisi pysähtyä miettimään mistä olemme tulleet, mihin päätyneet, ja miten tästä eteenpäin. Onko anarkismilla enää toivoa?

Elämme keskellä historiallista siirtymää, joka muistuttaa aikaa jonka keskellä Proudhon kehitteli teorioitaan. Proudhonin aikana tapahtui siirtymä esiteollisen ajan käsi- ja maatyöläisyhteiskunnasta teolliseen yhteiskuntaan; meidän aikanamme taas teollinen yhteiskunta on alkanut murtua tai muuttua enemmän palvelu- ja tietoyhteiskunnaksi.

Voimme väittää, että syndikalistinen strategia ei välttämättä ole paras mahdollinen tänä aikana. Esimerkiksi tuotantovälineiden haltuunotto yleislakon avulla ei vaikuta kovinkaan ajankohtaiselta. Toisaalta syndikalismia ei toki tarvitse kokonaan unohtaakaan; säilyttäkäämme moninaisuus, pitäkäämme ovet avoinna.

Sekä anarkismilla että osuuskuntaliikkeellä on yhteistä paikallisuuden, demokratian, autonomian ja vapaaehtoisuuden painottamisessa. Osuuskunnallisuuden tarjoamat mahdollisuudet ovat todellisia siksikin, että osuuskunnallisuus luo taloudellista pohjaa toiminnalle, opettaen samalla vastuuta ja vapautta. Jos anarkia on mahdollista, se on mahdollista toteuttaa edes pienenä ja epätäydellisenä tässä maailmassa. Tässä on osuuskuntien mahdollisuus: niiden avulla elämän yhteisöllinen haltuunotto tulee todella mahdolliseksi ja politiikka konkretisoituu.

Miten tästä eteenpäin? Havaintoja ja ideoita

Olemme tähän mennessä tarkastelleet vain liikkeitä ja ideologioita. Voimme kuitenkin havaita monia osuuskunnallisia toiminnanmuotoja jo nykyisessä aktivistiliikehdinnässä laajemmin. Lisäksi mahdollisuuksia ja “porkkanoita“ poliittiseenkin osuustoimintaan on useita. Lopultahan koko yhteiskunta on mahdollista organisoida osuuskunnallisesti. Monet esitettävät ideat eivät ole uusia. Joskus vanhakin toimii loistavasti.

Ensin suuntaamme katseemme nykyiseen (suomalaiseen) liikehdintään. Virallisesti osuuskuntia ei juuri ole. Vapaaehtoisuuden ja vapaamuotoisuuden henki hylkii osuuskuntien kaltaisia jähmeiltä tuntuvia rakenteita.

Esimerkiksi yleistyneet ruokapiirit ja ilmaista ruokaa jakavat “kansankeittiöt“, kuten Ruokaa Ei Aseita ja Meijän Keittiö, ovat jo melkein osuuskuntia. Näiden kahden toiminnanmuodon pohjalta voimme kehittää uutta yhteisölliseen elämään liittyvää toimintaa.

Osuuskunnallisten keittiöiden, osuuskunnallisen ruoanhankinnan ja jonkinlaisen osuuskaupan lisäksi, ja näiden sekä omaehtoisen tuotannon ja keräilyn yhdistelmänä, on helppo luoda pienimuotoista lähiruokavalmisteiden ja -puolivalmisteiden tuotantoa.

Laajemmassa mittakaavassa osuuskunnallinen toiminta edellyttää laajempaa yhteistyötä. Osuuskuntien on organisoitava keskinäisen tuen järjestelmä, esimerkiksi osuuskunnallisen federaation tukikassan ja vakuutuksen muodossa. Edelleen laajemmin uuden osuuskunnallisen pankin perustaminen tulee ajankohtaiseksi.

Uusi osuuspankki on jälleen eräs todellinen mahdollisuutemme vaikuttaa yhteiskunnan nykytilaan. Nykyiset pankit toimivat lähinnä voiton maksimoimiseksi, ja tämä näkyy myös erilaisten palvelumaksujen kohottamisessa. Voisimme toki liittyä eläkeläisten (ja muiden köyhien) rintamaan vaatimaan hallitusta ja eduskuntaa säätämään lailla katto palvelumaksuille. Radikaalimpaa ja käytännöllisempää on luonnollisesti perustaa oma pankki, jonka palvelumaksut ovat pienemmät ja joka on aidosti asiakkaidensa demokraattisessa hallinnassa.

Kun palaamme tästä ajatuksesta hieman takaisin ja tarkastelemme edelleen aktivistiliikehdintää, huomaamme, että erilaiset paikallisen rahan järjestelmät ja kokeilut ovat hyvin lähellä osuuspankki-ideaa. Ne lähestyvät ongelmaa toisesta, nimittäin rahan tuotannon ja sen hallinnan näkökulmasta. Tunnetuin esimerkki tästä on LocalExchangeTradeSystem (LETS) ja vastaava uudempi projekti openmoney.org, “a means of exchange freely available to all“. LETS -linkkejä löytyy osoitteesta lets-linkup.com. Osoitteesta löytyy Suomen kohdalta savonlinnalainen vaihtopiiri, hammer.prohosting.com/~msurakka.

Lopuksi matkapuhelinliikenne ja internet. Meillä kaikilla on kännykät ja maksamme laskuja kapitalistiselle firmalle. Olisi houkuttelevaa maksaa kännykkälaskuja osaksi omistamalleen osuuskunnalle. Silloin voisi itse olla päättämässä, mitä rahoilla tehdään ja miten toimintaa kehitetään. Internet on mielestäni kaiken nykyaikaisen toiminnan yksi välttämätön edellytys. Siksi on hyvä välittömästi alkaa kehittämään anarkistista internet-osuuskuntaa, joka tarjoaa halvempia nettiyhteyksiä, kotisivutilaa, niiden tekemistä, ilmaisia sähköposteja, ja muuta tarpeellista. Ehdotus nimeksi: AnarCoop, ja osoitteeksi anar.coop. Päätteen saisi osoitteesta www.coop.

Mahdollisuudet ovat rajattomat, ja onnistuminen on lähinnä jaksamisesta ja osaamisesta kiinni. Tietenkin kilpailu on kovaa, mutta tavoitteemme ei ole voittaa taloudessa, vaan yhteisöllisyydessä ja itsehallinnollisuudessa. Aloitamme pienestä. Lopulta anarkistisesta näkökulmasta pienuus on ainoa mahdollisuus; vain pieni voi olla demokraattista. Mahdolliset federaatiot eivät saa ylittää, dominoida paikallisia yksiköitä. Niin ja takaisin todellisuuteen: maistuisiko vaikkapa anarkistijäätelö, mikrossa lämmitettävä puolivalmis kasvispata tai marjaviini?

miisakka [at] yahoo.com