KIRJOITTAJAN HUOMAUTUS: Tämä ei ole lukkoon lyöty lausunto vaan henkilökohtainen pohdinta, jonka pyrkimyksenä on selittää yleisellä tasolla, mitä anarkoprimitivismillä tarkoitetaan. Se ei pyri rajaamaan tai sulkemaan ulkopuolelle vaan tuottamaan yleisen esittelyn aiheesta. Pyydän anteeksi epätarkkuuksia, väärintulkintoja tai (väistämättömiä) liiallisia yleistyksiä.

Mitä anarkoprimitivismi on?

Anarkoprimitivismi (tai radikaali primitivismi, antiautoritaarinen primitivismi, sivilisaationvastainen liike tai vain primitivismi) on paremman puutteessa valittu termi radikaalille suuntaukselle, joka kritisoi sivilisaation totaliteettia anarkistisesta näkökulmasta ja pyrkii käynnistämään ihmiselämän täydellisen muutoksen. Suoraan sanottuna anarkoprimitivismiä tai anarkoprimitivistejä ei ole olemassakaan. Fredy Perlman, yksi suuntauksen keskeisistä äänistä, on sanonut, ettei hän tunnusta olevansa muu ”-isti” kuin sellisti. Tähän suuntaukseen liittyneet yksilöt eivät toivo olevansa ideologian kannattajia vaan ainoastaan ihmisiä, jotka pyrkivät tulemaan vapaiksi yksilöiksi vapaissa yhteisöissä ollen harmoniassa keskenään ja elonkehän kanssa. Siksi he voivat kieltäytyä asettumasta anarkoprimitivismin tai minkä tahansa ideologian muottiin. Anarkoprimitivismi on siis parhaimmillaan käytännöllinen termi, jota käytetään kuvaamaan niiden yksilöiden moninaisuutta, joiden yhteisenä projektina on kaikkien valtasuhteiden – esim. hallinnan rakenteiden, pakottamisen, ylivallan tai riiston – lakkauttaminen ja sellaisen yhteisöllisyyden muodon luominen, jossa mitään tällaisia suhteita ei esiinny.

Miksi termiä anarkoprimitivismi sitten käytetään kuvaamaan tätä suuntausta? Vuonna 1986 detroitilaisen Fifth Estate -lehden ympärillä pyörineet piirit ilmoittivat, että he olivat mukana kehittämässä “kriittistä analyysiä läntisen sivilisaation teknologisesta rakenteesta yhdistettynä alkuperäiskulttuurien, primitiivisyyden ja alkuperäisten yhteisöjen uudelleenarviointiin.” He jatkoivat: ”Tässä mielessä olemme primitivistejä...“ Fifth Estate -ryhmä pyrki yhdistämään sivilisaation kritiikin hallinnan projektina primitiivisen uuteen arvostukseen. He pitivät sitä uusiutumisen ja antiautoritaarisen inspiraation lähteenä. Tämä primitiivisen uudelleenarviointi tapahtuu anarkistisesta näkökulmasta, jonka tavoitteena on valtasuhteiden eliminointi. Viitaten ”syntymässä olevaan postmodernin anarkian ja primitiivisen (alkuperäisen merkityksessä) synteesiin, Maa-planeettaan pohjautuvaan ekstaattiseen visioon” Fifth Estate -piiri ilmaisi:

Emme ole anarkisteja sinänsä, vaan pikemminkin anarkian puolustajia, mikä tarkoittaa elävää sisäistä kokemusta, joka ei ole yhteismitallinen vallan kanssa ja joka kieltäytyy kaikesta ideologiasta ... Työssämme FE-projektin parissa tutkimme omia osallistumismahdollisuuksiamme tässä liikkeessä sekä toimimme löytääksemme uudelleen anarkian primitiiviset juuret ja dokumentoidaksemme sen nykyisen ilmenemismuodon. Samanaikaisesti tutkimme vallan syntyä keskuudessamme, jotta voisimme kehittää uusia haasteiden ja kritiikin areenoita murentaaksemme tämänhetkisen modernin totalitaarisen diskurssin tyrannian – tuon hypertodellisuuden, joka tuhoaa ihmiselämän merkityksen ja siten solidaarisuuden rinnastamalla elämän valheellisesti teknologiaan. Kaikkien vapaustaisteluiden pohjana on keskeinen tarve palauttaa aidosti humaani diskurssi, joka pohjautuu autonomiseen toimijoiden väliseen yhteisyyteen ja joka on läheisesti kytköksissä luontoon.

Tavoitteena on kehittää muinaisen ja nykyaikaisen anarkian synteesi, joka yhdistää primitiivisten elämäntapojen ekologiakeskeiset, valtiottomat ja hierarkiattomat aspektit kehittyneimpiin anarkistisiin valtasuhteiden analyysin muotoihin. Tavoitteena ei ole jäljitellä primitiivisyyttä tai palata siihen vaan ainoastaan nähdä se inspiraation lähteenä, anarkian muotojen valaisijana.

Anarkoprimitivisteille sivilisaatio on kaikenkattava konteksti, jossa valtasuhteiden moninaisuus kehittyy. Joitakin perustavanlaatuisia vallankäytön muotoja esiintyy primitiiveissä yhteisöissä – ja tämä on yksi syy, miksi anarkoprimitivistit eivät pyri kopioimaan näitä yhteiskuntia – mutta vasta sivilisaatiossa valtasuhteet tulevat läpitunkeviksi ja lukkiutuvat käytännöllisesti katsoen kaikkiin ihmiselämän aspekteihin ja ihmisten suhteisiin elonkehän kanssa. Sivilisaatiosta – josta käytetään myös nimityksiä megakone tai Leviathan – tulee valtava kone, joka alkaa liikkua itsestään ja riistäytyy jopa sitä oletettavasti hallitsevien käsistä. Sisäistetyt tottelemisen rutiinit määrittävät ja hallitsevat päivittäisen elämän rutiineja, joiden voimalla ihmisistä tulee koneen orjia, osasia sivilisaation koneistossa itsessään. Vain tämän järjestelmän ja sen erilaisten hallinnan muotojen laajamittainen kieltäminen, kapina valtaa itseään vastaan, voi hävittää sivilisaation ja tarjota radikaalin vaihtoehdon. Marxismin, klassisen anarkismin ja feminismin kaltaiset ideologiat vastustavat joitain sivilisaation aspekteja, mutta vain anarkoprimitivismi vastustaa sivilisaatiota: kontekstia, jossa erilaiset sorron muodot lisääntyvät nopeasti, pyrkivät leviämään kaikkialle ja todellakin tulevat mahdollisiksi. Anarkoprimitivismi sisältää elementtejä useista erilaisista vastarinnan liikkeistä – ekologisesta tietoisuudesta, anarkistisesta antiautoritaarisuudesta, feministisestä kritiikistä, situationistisista ideoista, työn vastaisista teorioista ja teknologian kritiikistä – mutta se ylittää yksittäisten vallan muotojen vastustamisen kieltääkseen ne kaikki ja esittääkseen radikaalin vaihtoehdon.

Kuinka anarkoprimitivismi eroaa anarkismista ja muista radikaaleista ideologioista?

Anarkoprimitivismin näkökulmasta kaikki muut radikalismin muodot näyttäytyvät reformistisina, pitivätpä nämä itseään sellaisina tai eivät. Esimerkiksi marxismi ja klassinen anarkismi pyrkivät ottamaan sivilisaation haltuun, muuttamaan sen rakenteita jonkin verran ja poistamaan sen pahimmat väärinkäytökset ja riiston järjestelmät. Kuitenkin 99 % elämästä sivilisaatiossa säilyy näissä tulevaisuusskenaarioissa muuttumattomana, koska ne kyseenalaistavat vain hyvin harvoja sivilisaation aspekteja. Vaikka molemmat haluavat lakkauttaa kapitalismin ja klassinen anarkismi myös valtion, elämän peruskuviot eivät muuttuisi kovinkaan paljon. Vaikka sosioekonomisissa suhteissa olisikin muutoksia, kuten työläisten hallitsema teollisuus ja naapurustokomiteat valtion tilalla, ja vaikka tähän sisältyisi ekologinen näkemys, peruskuviot säilyisivät muuttumattomina. Läntistä kehityksen mallia muutettaisiin ainoastaan kosmeettisesti ja se säilyisi edelleen korkeimpana tavoitteena. Massayhteiskunta säilyisi oleellisella tavalla useimpien ihmisten käydessä töissä eläen keinotekoisissa teknologisoiduissa ympäristöissä altistuen pakottamisen ja kontrollin muodoille.

Vasemmistolaiset radikaalit ideologiat pyrkivät ottamaan vallan haltuunsa sen sijaan että pyrkisivät siitä eroon. Siksi ne kehittävät erilaisia etuoikeutettuja ryhmiä – kaadereita, poliittisia puolueita, tietoisuudenkohotusryhmiä – käännynnäisten houkuttelemiseksi ja luodakseen valtaan pääsyn strategioita. Anarkoprimitivisteille organisaatiot ovat pelkkää gangsteritouhua, jengejä jonkin tietyn ideologian valtaansaattamiseksi. Politiikka, “hallinnon tiede ja taide“, ei ole osa primitivististä projektia. Sitä on ainoastaan halun, nautinnon, yhteisyyden ja radikaalin vapauden politiikka.

Mistä valta on anarkoprimitivismin mukaan peräisin?

Tämäkin on aihe, joka synnyttää keskustelua anarkoprimitivistien keskuudessa. Perlman näkee persoonattomien instituutioiden ja abstraktien valtasuhteiden luomisen ratkaisevana hetkenä, jolloin sivilisoituneet sosiaaliset suhteet alkoivat purkaa primitiiviä anarkiaa. Vaihtoehtoisesti John Zerzan jäljittää symbolisen kulttuurin kehittymisen erilaisissa muodoissaan – numero, kieli, aika, taide ja myöhemmin maatalous – välineiksi, joilla ihmisen vapaus muuntui kesyyntyneisyyden tilaksi. Anarkoprimitivismissä keskittyminen alkuperään on tärkeää, koska primitivismi pyrkii yhä syvällisemmin paljastamaan, haastamaan ja hävittämään kaikki vallan moninaiset muodot, jotka rakentavat yksilöä, sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutusta luonnon kanssa. Alkuperien määrittäminen on tapa määritellä, mitä voidaan turvallisesti pelastaa sivilisaation hylystä ja mikä on tärkeää hävittää, jotta valtasuhteet eivät syntyisi uudestaan sivilisaation romahduksen jälkeen.

Minkälaisen tulevaisuuden anarkoprimitivistit haluavat?

Anarkoprimitivistinen lehti Anarchy: A Journal of Desire Armed visioi tulevaisuutta, joka on “radikaalisti yhteistyöhön perustuva ja yhteisöllinen, ekologinen ja feministinen, spontaani ja villi“, ja voi olla, että tämän lähemmäs määritelmää emme pääse! Ei ole olemassa yksityiskohtaista toimintasuunnitelmaa, ei kieltojen kokoelmaa, vaikkakin on tärkeää korostaa, että anarkoprimitivistien visioima tulevaisuus ei ole “primitiivinen“ missään stereotyyppisessä merkityksessä. Kuten Fifth Estatessa sanottiin vuonna 1979: “Olettakaamme, että meitä arvosteltaisiin halusta ‘palata takaisin luoliin’ tai vain silkasta asenteellisuudesta – esimerkiksi että nauttisimme sivilisaation mukavuuksista ollen samanaikaisesti sen ankarimpia kriitikoita. Emme esitä kivikautta utopiamme mallina emmekä ehdota paluuta keräilyyn ja metsästykseen elantomme hankkimiseksi.“ Oikaisuna tälle yleiselle väärinkäsitykselle on tärkeää korostaa, että anarkoprimitivistien visioima tulevaisuus on sui generis – se on vailla edeltäjiä. Vaikka primitiiviset kulttuurit tarjoavatkin vihjeitä tulevaisuudesta, ja tulevaisuus voi hyvinkin sisältää elementtejä noista kulttuureista, anarkoprimitivistinen maailma olisi todennäköisesti aivan erilainen kuin aikaisemmat anarkian muodot.

Mikä on anarkoprimitivismin näkemys teknologiasta?

John Zerzan määrittelee teknologian “työnjaon/tuotannon/industrialismin kokonaisuutena sekä niiden vaikutuksena meihin ja luontoon. Teknologia on meidän ja luonnon väliin luotujen välittävien tekijöiden (1) summa ja meitä toisistamme erottavien välitysten summa. Se on kaikki se monotoninen työ ja myrkyllisyys, jota tarvitaan sen hypervieraantumisen tason tuottamiseksi ja uusintamiseksi, jossa me näivetymme. Se on hallinnan kuvio ja muoto missä tahansa hierarkian ja ylivallan vaiheessa.“ Teknologian vastustamisella on siis tärkeä osa anarkoprimitivistisessä käytännössä. Fredy Perlman kuitenkin sanoo, että “teknologia on vain Leviathanin haarniska“, sen “kynnet ja kulmahampaat“. Anarkoprimitivistit vastustavat siis teknologiaa, mutta teknologian keskeisyydestä ylivallalle sivilisaatiossa keskustellaan.

Työkalujen ja teknologian välillä tulisi olla erottelu. Perlman osoittaa, että primitiiviset ihmiset kehittävät monenlaisia työkaluja mutta eivät teknologioita: “Materiaaliset esineet, kävelykepit ja kanootit, kaivuukepit ja seinät, olivat asioita, joita yksi ihminen voi valmistaa tai kuten seinät asioita, jotka vaativat usean henkilön yhteistyötä yhden kerran ... Useimmat tarvekaluista ovat muinaisia, ja materiaaliset ylijäämät, jotka nämä työkalut oletettavasti mahdollistivat, ovat olleet olemassa maailman aamunkoitosta asti, mutta ne eivät ole synnyttäneet persoonattomia instituutioita. Ihmiset, elävät olennot, synnyttävät molemmat.“ Työkalut ovat yksilöiden tai pienten ryhmien tietyissä tilanteissa synnyttämiä paikallisia pienen mittakaavan luomuksia. Sellaisenaan ne eivät synnytä hallinnan tai pakottamisen järjestelmiä. Teknologia taas on laajamittaisten toisiinsa kytkeytyneiden kaivannaisteollisuuden, tuotannon, jakelun ja kulutuksen järjestelmien tulos, ja sellaiset järjestelmät tuottavat oman liikevoimansa ja dynamiikkansa. Sellaisina ne vaativat kontrollin ja tottelevaisuuden laajamittaisia järjestelmiä, joita Perlman kutsuu persoonattomiksi instituutioiksi. Kuten Fifth Estate huomautti vuonna 1981: “Teknologia ei ole yksinkertainen väline, jota voidaan käyttää kuten haluamme. Se on sosiaalisen organisaation muoto, sosiaalisten suhteiden kokoelma. Sillä on omat lakinsa. Jos aiomme osallistua sen käyttämiseen, meidän täytyy hyväksyä sen auktoriteetti. Modernit teknologiset järjestelmät synnyttävä valtava koko, monimutkaiset kytkökset ja tehtävien kerrostuminen vaativat autoritaarista hallintaa ja tekevät itsenäisen, yksilöllisen päätöksenteon mahdottomaksi.“

Anarkoprimitivismi on systeemien vastainen suuntaus: se vastustaa kaikkia systeemejä, instituutioita, abstraktioita, keinotekoista, synteettistä, konetta, koska nämä ilmentävät valtasuhteita. Siksi anarkoprimitivistit vastustavat teknologiaa tai teknologista järjestelmää mutta eivät työkalujen käyttöä tässä esitetyillä tavoilla. Siitä, sopivatko mitkään teknologian muodot anarkoprimitivismin maailmaan, käydään keskustelua. Fifth Estate kommentoi vuonna 1979: “Karsittuna peruselementteihinsä keskusteluita siitä, minkälainen tulevaisuus on järkevää, tulisi edeltää keskustelu siitä, mitä haluamme sosiaalisesti. Tämän pohjalta meidän tulisi pohtia, minkälainen teknologia on mahdollista. Jokainen meistä haluaa keskuslämmityksen, vesivessat ja sähkövalaistuksen, mutta ei ihmisyytemme kustannuksella. Ehkä ne kaikki ovat mahdollisia samanaikaisesti, tai ehkä eivät.“

Entä lääketiede?

Anarkoprimitivismi on loppujen lopuksi parantamista – ihmisyksilöissä, ihmisten välille sekä ihmisten ja luonnon välille auenneiden haavojen parantamista, jotka sivilisaatio ja valta mukaan lukien pääoma, valtio ja teknologia ovat avanneet. Saksalainen filosofi Nietzsche on sanonut, että tuskan ja sen käsittelemisen tulisi olla kaikkien vapaiden yhteiskuntien ytimissä, ja tässä mielessä hän on oikeassa. Sivilisaatiolle tyypilliset valtasuhteet ovat vammauttaneet yksilöitä, yhteisöjä ja maata tavalla tai toisella. Ihmisiä on vaurioitettu psykologisesti, mutta he ovat olleet myös tautien ja sairauden hyökkäyksen kohteena. Tämä ei tarkoita, että anarkoprimitivismi pystyisi hävittämään tuskan, taudit ja sairaudet! Tutkimus on kuitenkin paljastanut, että monet sairaudet ovat sivilisoituneiden elinolojen seurausta, ja jos nämä elinolot lakkautettaisiin, myös tietyt tuskan, tautien ja sairauksien muodot voisivat hävitä.

Mitä tulee muihin sairauksiin, maailma, joka sijoittaisi tuskan ytimeensä, olisi vahva pyrkimyksessään helpottaa sitä etsimällä tapoja parantaa sairauksia ja tauteja. Tässä mielessä anarkoprimitivismi on erittäin kiinnostunut lääketieteestä. Vieraannuttava korkean teknologian lääkekeskeinen parantaminen, jota lännessä harjoitetaan, ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen lääkinnän muoto. Kysymys siitä, mistä kaikesta parantaminen voisi koostua anarkoprimitivistisessä tulevaisuudessa, riippuu siitä – kuten Fifth Estate kommentoi aikaisemmin teknologiaan liittyen – mikä on mahdollista ja mitä ihmiset haluavat ilman, että vapaiden yksilöiden elämäntavat ekologisesti orientoituneissa vapaissa yhteisöissä uhrattaisiin kompromisseissa. Kuten muihinkaan kysymyksiin ei tähänkään ole olemassa dogmaattista vastausta.

Entä populaatio?

Tämä on ristiriitainen kysymys pitkälti siksi, ettei siitä ole olemassa yksimielisyyttä anarkoprimitivistien keskuudessa. Joidenkin mielestä populaation vähentäminen ei olisi tarpeellista; toiset taas väittävät, että se olisi välttämätöntä ekologisista syistä ja/tai anarkoprimitivistien visioimien elämäntapojen säilyttämisen perusteella. George Bradford [yksi David Watsonin nimimerkeistä, suom. huom.] väittää kirjassaan How Deep is Deep Ecology? että naisten kontrolli lisääntymisestä johtaisi väestömäärän vähenemiseen. Tämän kirjoittajan henkilökohtaisen mielipiteen mukaan populaatiota pitäisi vähentää, mutta tämä tapahtuisi luonnollisen poistuman kautta – eli kun ihmisiä kuolisi, kaikkien heidän tilalleen ei syntyisi uusia ja näin kokonaispopulaatio vähenisi ja ajan mittaan vakiintuisi. Anarkistit ovat jo pitkään argumentoineet, että vapaassa maailmassa sosiaaliset, taloudelliset ja psykologiset paineet liialliseen lisääntymiseen poistuisivat. Liian paljon muuta mielenkiintoista olisi vireillä ja veisi ihmisten ajan! Feministit ovat väittäneet, että sukupuolirajoitteista ja perherakenteista vapautetut naiset eivät määrittyisi lisääntymiskykyjensä mukaan kuten patriarkaalisissa yhteiskunnissa, ja myös tämä johtaisi alhaisempiin populaatiotasoihin. Joten todennäköisesti populaatio laskisi, toivoipa sitä tai ei. Lopulta, kuten Perlman tekee selväksi, väestönkasvu on puhtaasti sivilisaation tuote: “ihmislukumäärän tasainen kasvu on yhtä sitkeässä kuin Leviathan itse. Tätä ilmiötä tuntuu esiintyvän ainoastaan leviathanisoitujen ihmisten keskuudessa. Eläimet kuten luonnollisessa tilassa olevat ihmisetkään eivät lisäänny kaikkien muiden kentältä pois työntämisen pisteeseen asti.“ Joten ei ole mitään syytä olettaa, etteikö populaatio vakiintuisi, kunhan leviathaaniset sosiaaliset suhteet on poistettu ja yhteisöllinen tasapaino palautettu.

Jätä omaan arvoonsa joidenkin anarkoprimitivismille vihamielisten kommentaattoreiden levittämät kummat fantasiat, jotka ehdottavat, että anarkoprimitivistien visioimat populaatiotasot täytyisi saavuttaa massakuolemien tai natsityylisten kuolemanleirien kautta. Nämä väitteet ovat silkkaa harhaanjohtamista ja mustamaalausta. Anarkoprimitivistien omistautuminen kaikkien valtasuhteiden lakkauttamiselle, mukaan lukien valtiot kaikkine hallinnollisine ja sotilaallisine apparaatteineen sekä kaikenlaiset puolueorganisaatiot, tarkoittaa, että sellainen järjestelmällinen teurastus säilyy mahdottomuutena yhtä lailla kuin yksinkertaisesti kammottavana.

Kuinka anarkoprimitivistinen tulevaisuus saataisiin aikaan?

Kuudenkymmenenneljän tuhannen dollarin kysymys! (käyttääkseni läpikotaisin epäilyttävää metaforaa!) Ei ole olemassa helppoja ja nopeita perussääntöjä, ei ohjelmaa. Poliitikkomainen vastaus – joidenkin mielestä vastuuta karttava – on, että kamppailun muodot kasvavat kumouksellisen toiminnan myötä. Tämä on totta, mutta ei välttämättä auta kovinkaan paljon löytämään vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin! Fakta on, että anarkoprimitivismi ei ole valtaa havitteleva ideologia. Se ei pyri valloittamaan valtiota, tehtaita, haalimaan käännynnäisiä, luomaan poliittisia organisaatioita tai määräilemään ihmisiä. Sen sijaan se haluaa, että ihmiset tulisivat vapaiksi yksilöiksi, jotka eläisivät vapaissa yhteisöissä, jotka olisivat riippuvuussuhteessa keskenään ja asuttamansa elonkehän kanssa. Se haluaa täydellistä muutosta, identiteetin muutosta, elämäntapojen muutosta, olemisen tapojen muutosta ja kommunikaation tapojen muutosta. Tämä tarkoittaa, että käytännössä huonoiksi koetut valtaa tavoittelevien ideologioiden keinot eivät yksinkertaisesti ole relevantteja anarkoprimitivistiselle projektille, joka pyrkii hävittämään kaikki vallan muodot. Uusia toiminnan ja olemisen tapoja, jotka ovat anarkoprimitivistiselle projektille sopivia, täytyy kehittää. Tämä on jatkuvasti meneillään oleva prosessi, joten kysymykseen “mitä pitäisi tehdä?“ ei ole helppoa vastausta.

Tällä hetkellä monet ovat sitä mieltä, että vastarinnan yhteisöt ovat tärkeä osa anarkoprimitivististä projektia. Sana “yhteisö“ on nykypäivänä raiskattu monilla absurdeilla tavoilla (esim. bisnesyhteisö) juuri siksi, että pääoma ja valtio ovat tuhonneet useimmat aidot yhteisöt. Joidenkin mielestä tilanteessa, jossa usein vastarinnan lähteinä toimineet perinteiset yhteisöt on tuhottu, vastarinnan yhteisöjen – joissa elävien yksilöiden yhteisenä päämääränä on vastarinta – luominen uusintaisi pohjan toiminnalle. Uuden yhteiskunnan luominen vanhan yhteiskunnan kuoren sisälle on vanha anarkistinen idea. Tämä tarkoittaa, että kun sivilisaatio romahtaa – itsestään, meidän toimintamme kautta tai näiden kahden yhteisvaikutuksesta – korvaava vaihtoehto on odottamassa mahdollisuutta ottaa sen paikka. Tämä on todella tarpeellista, koska positiivisten vaihtoehtojen puuttuessa romahduksen synnyttämä sosiaalinen sekasorto voisi helposti synnyttää psykologista turvattomuutta ja sosiaalisen tyhjiön, jossa fasismi ja muut totalitaariset diktatuurit voisivat kehittyä. Tämän kirjoittajalle se tarkoittaa sitä, että anarkoprimitivistien täytyy kehittää vastarinnan yhteisöjä – mikrokosmoksia tulevaisuudesta (niin pitkälti kuin vain mahdollista) niin kaupungeissa kuin niiden ulkopuolellakin. Näiden täytyy toimia toiminnan pesäkkeinä (erityisesti suoran toiminnan) mutta myös uusien ajattelun, käyttäytymisen, kommunikaation, olemassaolon mallien ja paljon muunkin luomisen pesäkkeinä, kuten myös uusien etiikan järjestelmien – lyhykäisyydessään niiden tulisi olla kokonaisen uuden vapaudellisen kulttuurin pesäkkeitä. Niiden täytyy tulla paikoiksi, joissa ihmiset voivat löytää todelliset halunsa ja nautintonsa ja vanhan kunnon anarkistisen esimerkin idean kautta näyttää muille, että vaihtoehtoiset elämäntavat ovat mahdollisia.

Kuitenkin on olemassa myös paljon muita mahdollisuuksia, joita täytyy tutkia. Anarkoprimitivismin visioima maailma on ihmiskokemukselle ennen kokematon odotettavissa olevan vapauden asteen ja tyyppien suhteen... joten mahdollisesti kehittyville vastarinnan ja vallankumouksellisuuden muodoille ei voi olla mitään rajoja. Muutokset, joita tässä on visioitu, tulevat tarvitsemaan kaikenlaista luovaa ajattelua ja toimintaa.

Miten saada lisätietoa anarkoprimitivismistä?

[Suom. huom.: tämä teksti on alunperin julkaistu 90-luvulla, joten olen ottanut vapauden ajanmukaistaa tätä osiota sekä tehdä suomenkielisen lukijan huomioon ottavia lisäyksiä.] Lisää luettavaa kannattaa etsiä esimerkiksi muutosvoima-distron tai re-pressed distributionin kautta tai netistä osoitteista blackandgreen.org, wildresistance.org tai insurgentdesire.org.uk. Tämän lehden lisäksi anarkoprimitivismiin liittyviä (kriittisiäkin) suomenkielisiä juttuja löytää Kapiksesta (esim. ekoanarkismiteemanumero 36). Englanniksi löytyy useita eri lehtiä, esimerkiksi brittiläinen Green Anarchist tai jenkkiläiset Green Anarchy, Anarchy: A Journal of Desire Armed, Species Traitor tai Fifth Estate. Kirjoista kannattaa lukea vaikkapa Fredy Perlmanin Against His-story, Against Leviathan (Detroit: Black and Red, 1983) tai John Zerzanin tuotantoa (Against Civilization, Running on Emptiness, Elements of Refusal ja Future Primitive). Suomeksi on toistaiseksi saatavilla melko vähän anarkoprimitivististä kirjallisuutta mutta esimerkiksi Daniel Quinnin Ismael tai Jared Diamondin Tykit, taudit ja teräs saattavat antaa jonkinnäköistä osviittaa. Käytännönläheisemmästä näkökulmasta inspiraationlähteinä voivat toimia esimerkiksi Turkka Aaltosen ja Martti Arkon Vanhat hyvät erätaidot sekä Toivo Rautavaaran Mihin kasvimme kelpaavat.

Kuinka osallistua anarkoprimitivistiseen toimintaan?

Tule esimerkiksi anarkistitapaamiseen, tai osallistu johonkin globaalimpaan anarkoprimitivistitapaamiseen, näin tapaat muita anarkoprimitivistejä tai siitä kiinnostuneita/inspiroituneita. Ainakin Yhdysvalloissa on joitakin yhteisöjä, jotka pyrkivät toteuttamaan uudelleenvilliytymistä käytännössä, lisätietoa esimerkiksi nettiosoitteiden rewild.org ja wildroots.org kautta.

John Moore (1957-2002) on kirjoittanut ”Primitivismin perusteita” -tekstin lisäksi muun muassa pamfletit Anarchy & Ecstasy ja Love Bite sekä runoja. Hän kirjoitti aluksi autonomistisesta näkökulmasta kunnes sai paljon vaikutteita Fredy Perlmanilta. Hän toimi aktiivisesti brittiläisessä Anarchist Research Groupissa 80-luvulla ja oli perustamassa Anarcho-Primitivist Networkia Anarchy in the UK -festivaaleilla Lontoossa 1993. APN-verkostossa oli mukana muun muassa Green Anarchistin ja Do or Dien toimittajia ja se oli aktiivisimmillaan Iso-Britannian 90-luvun puolivälin ekoradikalismin aallon aikana. Moore toimi luovan kirjoittamisen opettajana Lutonin yliopistossa. Hän kuoli lokakuussa 2002 sydänkohtaukseen juostessaan bussipysäkille.

Julkaistu alunperin Green Anarchist -lehdessä.
Suomennos: anonyymi

Inspiroivaa lukemista:

Anonyymi: “Down with Empire! Up with Spring!“, Do or Die #10 (July 2003), s. 1-101.
Heinberg, Richard: “Green Anarchism and Oil Depletion. How close is the Collapse?“, Fifth Estate, Summer 2004 (Reconsidering Primitivism -teemanumero), s. 23-26.
RedWolfReturns: “Now What?“ A Primitivist Strategy Proposal. Green Anarchy #18 (Fall/Winter 2004-5), s. 72.

(1) Toim. huom.: Mooren termi on ’mediation’, jolla on filosofiassa viitattu mitä moninaisimpiin asioihin aina symbolisesta kommunikaatiosta kulttuuristen artefaktien luomiseen. Perusideana on se, että ihmissuhteet eivät pysy yllä ’puhtaina’ vaan erilaisten kulttuuristen ’välitysten’ muodossa. Nämä välitykset voivat olla symbolisia järjestyksiä, sosiaalisia käytäntöjä tai konkreettisia objekteja (yleensä tietysti näiden yhdistelmiä). Välittyneisyyden vastakohtana puhutaan välittömyydestä (immediate), mutta tälle ajatukselle on annettu hyvin erilaisia ja ristiriitaisia sisältöjä. Moore viittaa tässä tulkintaan, jossa kaikenlainen ’välittyneisyys’ tekee elämästä vieraantunutta tai epäautenttista.