Hyvä lukija!

Käsissäsi on Väärinajattelija-lehden kakkosnumero, kovin kauan työstetty ja kenties jo hiukan odotettukin sellainen.

Tähän numeroon ei ole valittu varsinaista kantavaa teemaa. Keskeiseksi juonteeksi hyvin erilaisissa jutuissa näyttää kuitenkin hahmottuvan – ehkä liiankin pelkistetysti sanottuna – anarkistisista näkökulmista tarkasteltu ihmisen suhde ympäristöönsä, niin ympäröivään elinyhteisöönsä, laajemmin yhteiskuntaan ja kulttuuriin kuin luontoonkin. Toisin sanoen tässä Vääriksen numerossa puhutaan paljon ekologiasta, tavalla tai toisella.

Aluksi tarkastelun painopisteessä voisi sanoa olevan ihmisen ja hänen mielensä. Tästä puhutaan Clandestinon jutussa somaterapia-tekniikasta. Anarkistisen tahi muutoin herruudettoman elinyhteisön malleja esitellään Inkeri Aulan jutussa Brasilian kilombo-yhteisöistä. Vallankumouksellisen liikkeen organisoimista puolestaan pohditaan Jyri Jaakkolan tekstissä Paolo Freiren, vallitseville kasvatusmenetelmille vaihtoehtoista ”sorrettujen pedagogiikkaa” kehitelleen brasilialaisen kasvatusfilosofin ajattelun pohjalta.

Tämän jälkeen siirrytään globaalille tasolle, taloudellisten, teknologisten ja poliittisten järjestelmien radikaalin muuttamisen vaatimuksiin vihreän anarkismin lähtökohdista. Tähän liittyvät Richard Heinbergin artikkeli, jossa käsitellään öljyvarojen hupenemisen uhkaa ja sen mahdollisia seurauksia, sekä Kevin Tuckerin laaja essee, jossa pohditaan nykyisen länsimaisen, kapitalistisen sivilisaation romahdusskenaariota: tulevaisuudennäkymää, jonka toteutumista Tucker pitää todennäköisenä ja joka näin ollen asettaa suuren haasteen myös anarkistien ajattelulle. Lasse Nordlund puolestaan pohtii jutussaan muun muassa sitä, kuinka kestämättömällä pohjalla nykyinen, pitkälti teknologisoitunut yhteiskunta on esimerkiksi energiataloudellisesti.

Edellisiin verrattuna koko lailla valoisammin nyky- ja tulevan teknologian mahdollisuuksiin suhtautuu tähtitieteilijä Esko Valtaoja, jonka näkemyksiä Jyri Jaakkola esittelee ja vertaa klassisten anarkistien ajatuksiin kahdessa jutussaan. Valtaojan näkemyksiä voinee pitää esimerkkinä ainakin siitä, kuinka monesta eri näkökulmasta – ja taatusti eriäviä mielipiteitä herättävällä tavalla – anarkistisia teemoja voidaan käsitellä. Sama pätenee myös nimimerkki Kasimere Branin käännöstekstiin Tulta ja tuhoa, joka lähtee liikkeelle aivan toisenlaisesta ja hyvin radikaalista, ekoanarkistisesti motivoituneesta suorasta toiminnasta. Huomattakoon, etteivät jutussa mainitut, osittain hyvin väkivaltaiset toimintamuodot suinkaan saa hyväksyntää kaikilta anarkisteiksi itsensä mieltäviltä. Toisaalta toimintakeinojen valinta eri olosuhteissa ja tilanteissa on aina ollut anarkistien keskuudessa moniulotteinen ja paljon keskusteltu kysymys – tätä aihetta sivuaa osaltaan myös Kapinallinen anarkia -teksti. Lehden päättää Jyrki Pölkin puheeseen perustuva juttu, jossa anarkististen yhteisöjen mahdollisuuksista piirtyy sangen maanläheinen, rauhanomainen ja kenties hivenen lyyrinenkin kuva. Lyriikkaa ei ole Väärinajattelijassa unohdettu muutoinkaan, sillä lehdestä löytyy myös runoja.

Toivottavasti tämä Väärinajattelijan numero kykenee tarjoamaan lukijalleen ainakin jotakin kiinnostavaa, innostavaa tai ärsyttävää – aivan kylmäksi emme toivoisi lehtemme lukijaansa jättävän. Olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyviä lukuhetkiä!

Tammikuussa 2007,
Väärinajattelijan toimituskollektiivi