etusivu info tilaus toimitus linkit taakse eteen
 

Lukijalle

Kolmas Väärinajattelija on edeltäjiensä tapaan moninainen kooste anarkistisia ajatuksia, tapoja kyseenalaistaa vallitsevat toiminnan ja ajattelun tavat. Lehti ei pyri julistamaan tai saarnaamaan, vaan kutkuttelemaan mielen akseleiden alta ja väliltä niitä epäilyksen hetkiä, jolloin omien ja yhteisten arvojen uudelleenarviointi tulee mahdolliseksi. Kelkka voidaan kääntää tai vaikkapa polkaista Plutoon, sillä luovan (hyh! mikä voitontavoittelijoiden ryvettämä sana!) ajattelun mahdollisuudet ovat rajattomat. Ryöstötalouden kasvu ja onnen tavoittelu kuluttamalla eivät ole välttämättömiä, saati ainoita vaihtoehtoja; epämieluisan kehityksen hyväksyminen silkasta mukavuudenhalusta ei ole häävi vaihtoehto sekään. Toivottavasti tämän lehden tekstit kykenevät hieman ravistelemaan tuoliinsa lysähtänyttä lukijaa – provosoimalla, liikuttamalla tai ihmetystä herättäen.

Hyvää matkaa,

Väärinajattelija Helmikuu 2009

ps. Lehtemme toimitetaan hajanaisesti ympäri maata sähköisesti kokoontuvan toimituskunnan voimin. Uusia kirjoittajia, kuvittajia, taittajia ja oikolukijoita otetaan mielellään mukaan. Toimituksen sähköpostiosoite odottaa viestiäsi.





 
numero 5
numero 4
numero 3
numero 2
numero 1
1998-2003