Vapauttava teknologia
Poimintoja Murray Bookchinin teknologiaa koskevista kirjoituksista

Jyri Jaakkola

Esittelen tässä kirjoituksessa yhteiskuntaekologi Murray Bookchinin teknologiaan liittyviä näkemyksiä. Bookchinin tuotanto on niin laaja, että en väitä kirjoitukseni rakentavan kattavaa kuvaa hänen ajattelustaan ja sen muutoksista eri aikoina. Ennemminkin kyseessä on sattumanvarainen joukko poimintoja, joista olen muokannut jotenkuten lukemiskelpoisen kokonaisuuden – ehkä kirjoittaen Bookchinin ajatukset uusiksi. Bookchinin näkemyksiä teknologiasta on syytetty ristiriitaisiksi ja käsitteellisesti epäselviksi, joten jos teksti vaikuttaa liian selkeältä, kannattaa olla varuillaan.


Niukkuus vapauden esteenä

Bookchinin mukaan merkittävä syy menneisyyden anarkististen liikkeiden epäonnistumisiin oli teknologian matalasta tasosta johtuva materiaalinen niukkuus. Jaettavan vähyys johti siihen, ettei ihmisten etujen ja kiinnostusten kohteiden harmonisointi onnistunut. Yhteiskunnat, jotka saattoivat luvata materiaalisesti vain hieman enemmän kuin tasa-arvon köyhyydessä, synnyttivät poikkeuksetta pyrkimyksiä uusien etuoikeusjärjestelmien luomiseen. Koska käytössä ei ollut teknologiaa, jonka avulla lyhentää työpäiviä, tarve tehdä työtä hävitti itsehallintoon perustuvat yhteiskunnalliset instituutiot. Itsehallintoon osallistumiselle ei yksinkertaisesti ollut aikaa.

Bookchin vaatii panostamaan tarvittavan työn määrää vähentäviin laitteisiin, kuten tietokoneisiin ja automaattisiin koneisiin, jotka vapauttaisivat ihmiset turhasta raadannasta ja antaisivat heille vapaa-aikaa itsensä kehittämiseen yksilöinä ja itsehallintoon osallistuvina kansalaisina. Jo nykyään tuotantovoimien suunnaton kasvu ja nykyinen teknologisen osaamisen taso ovat tehneet aineellisen niukkuuden ongelman merkityksettömäksi.

Niukkuuden pelko

Tuotannon ja tavaroiden kasvaneesta määrästä huolimatta niukkuuden pelko estää edelleen ihmisiä ryhtymästä radikaaleihin yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Tämän niukkuuden Bookchin näkee keinotekoisena. Sen on aiheuttanut kapitalismi luomalla keinotekoisia tarpeita ja jakamalla aineellista hyvinvointia epätasaisesti.

Bookchin uskoo erilaisiin tuotteisiin liitettyjen sosiaalisten ja kulttuuristen arvojen samoin kuin sen mielikuvan, että aineellinen turvallisuus on yhtä yltäkylläisyyden kanssa, olevan niin vahvoja, että kulutustottumuksia ei voi muuttaa vain moraalisesti suostuttelemalla. Pelkojen ja aineellisten epävarmuuksien hälventämiseksi tarvitaan teknologiaa ja ylenpalttista tavaramäärää. Kiinnittämällä ihmisten huomio niihin heidät voidaan saada sisäistämään se tosiasia, että jos tuotanto ja teknologinen osaaminen suunnattaisiin ekologisesti ja järkevästi ennemmin sosiaalisiin kuin yksityisiin tarkoituksiin, olisi kaikki mukavaan ja turvalliseen elämään tarvittavat perusedellytykset mahdollista turvata koko maailman väestölle.

Vapaassa yhteiskunnassa, jossa tuotanto järjestettäisiin ekologisesti ja kaikkien perustarpeet huomioiden, monet nykyisistä kulutushyödykkeistä näyttäytyisivät tarpeettomina, jopa naurettavina, turvallisuuden ja hyvän elämän kannalta. Vähitellen ihmiset voisivat oppia kyseenalaistamaan aineellisia pelkojansa ja keinotekoisesti luotuja tarpeitansa. Lopulta he toivottavasti kehittäisivät merkityksellisiä haluja ja tarpeita, joita kapitalismin luoma mystifioitu taloudellinen maailma ei pääsisi vääristämään. Tällöin itse käsitys hyvästä elämästä voitaisiin muokata rationaalisten ja ekologisten suuntaviivojen mukaan.

Ekoteknologiat

Teknologian tuomista mahdollisuuksista huolimatta Bookchin muistuttaa, että pelkkä vapautuksen mahdollisuus ei tee vapautusta todeksi. Positiivisten puolien lisäksi teknologisella kehityksellä on ollut selkeästi negatiivisia, yhteiskunnallisesti taantumuksellisia puolia. Teknologian porvarillinen hallinta vahvistaa vallalla olevaa yhteiskunnan ja arkisen elämän järjestystä. Moderni teknologia, sellaisena kuin se on ja siten kuinka sitä käytetään, myös vieraannuttaa ihmiskunnan muusta luonnosta.

Teknologinen kehitys ja kaupunkien kasvu ovat saattaneet länsimaisen ihmisen suurimmalta osin synteettiseen ympäristöön, fyysisesti kauas maasta, ja lähes kaikkia hänen suhteitaan luontoon välittävät koneet. Länsimainen ihminen ei tiedä, millä tavoin suurin osa hänen tarvitsemistaan tuotteista tuotetaan, ja hänen syömänsä ruoka muistuttaa vain etäisesti niistä eläimistä ja kasveista, joista se on valmistettu. Modernilta ihmiseltä on viety jopa katsojan rooli siinä maatalouden ja teollisuuden järjestelmässä, joka tyydyttää hänen materiaaliset tarpeensa. Hän on pelkkä kuluttaja.

Bookchinin mukaan teknologia ja teollisuus eivät kuitenkaan itsessään ole ympäristötuhon syy. Ennemmin, syy löytyy yhteiskunnallisista tekijöistä, ensisijassa kapitalismista ja hierarkioista, jotka ohjaavat teknologian kehitystä ja käyttöä. Teknologia lähinnä voimistaa perustavampaa laatua olevia taloudellisia tekijöitä, eritoten luonnon ja ihmiskunnan kauppatavaraksi muuttamista ja kasvua, josta on tullut kaikenkattava laki kilpailun ohjaamassa taloudessa. Siksi rationaalisessa ja ekologisessa yhteiskunnassa olisi mahdollista asettaa teknologia palvelemaan elämää ja sosiaalisia tarkoituksia voitontavoittelun ja yksityisten tarkoitusten sijaan.

Bookchin ehdottaa ekoteknologioiksi kutsumiensa teknologioiden ja uusiutuvien energianlähteiden käyttöä ja kehittämistä. Esimerkkeinä ekoteknologioista hän tarjoaa pienimuotoiset aurinko- ja tuulivoimalaitteet, metaanireaktorit, ekologisen maanviljelyn, vesiviljelytekniikat, energiaa säästävät laitteet sekä, lyhyesti ilmaistuna koko vaihtoehtoisten energianlähteiden ja pehmeiden tai ”kestävien” teknologioiden kirjon (englanninkielisessä keskustelussa ”appropriate technologies”). Bookchin ei kuitenkaan täysin tyrmää fossiilisten polttoaineiden, kuten hiilen ja öljyn, käyttöä silloin kun ne ovat tarpeen. Ennemmin, hän painottaa monipuolisuutta energiantuotannossa. Tärkeintä on, että jokainen yhteisö sopeutuu ympäröivään ekosysteemiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Yhteiskunnan hajauttaminen

Bookchinin mukaan teknologia ja teollisuus tulisi hajauttaa ja pienentää inhimillisiin mittoihin. Ymmärrettävyys ja inhimillinen koko ovat olennaisia, jotta ihmiset voivat päättää tuotannosta ja hallinnoida sitä itse, ilman teollisten byrokraattien ja poliittisten teknokraattien puuttumista asioihin. Nykyinen yli-inhimillinen teknologinen järjestelmä asiantuntijoineen ja tuotantopäälliköineen erottaa ihmiset keinoista ja välineistä, joilla he tyydyttävät aineelliset tarpeensa. Suora ote ymmärrettävästä ekoteknologiasta rikkoisi riippuvuuden tästä järjestelmästä ja auttaisi ottamaan jokapäiväisen elämän haltuun niiltä kaikilta osin, jotka ovat jääneet hierarkioiden jalkoihin politiikan ja talouden piirissä.

Pelkkä vaihtoehtoisen teknologian käyttöönotto ei kuitenkaan riitä ratkaisuksi. Kohtaamamme ongelmat ovat ensisijaisesti yhteiskunnallisia ja vaativat yhteiskunnallisia ratkaisuja. Pienimuotoista teknologiaa ja vaihtoehtoisia energianlähteitä voidaan hyvin käyttää myös autoritaarisissa yhteiskunnissa. Bookchinin mukaan tekniikka-termiin pitäisikin sisällyttää tuotantoon liittyvät poliittiset, hallinnolliset ja byrokraattiset instituutiot. Ollakseen ekologista, tekniikan on oltava vapauttavaa ja siihen kuuluvien instituutioiden hierarkiattomia, sillä vasta kun hierarkiat ja ihmisten väliset alistussuhteet on purettu, voivat ihmiset lakata alistamasta luontoa. Tie tähän aukeaa paikallisyhteisöjen itsehallintoon perustuvasta suorasta demokratiasta, joka edellyttää ensin yhteiskunnan institutionaalista hajauttamista ja myöhemmin vielä sen fyysistä hajauttamista ekologisen tasapainon luomiseksi.

Teollisen ja teknisen koneiston, samoin kuin kaupunkien ja yhteiskunnallisten organisaatioiden, hajauttaminen synnyttäisi ymmärrettävät puitteet, joissa ihmiset voisivat itse suoraan hallita yhteiskuntaansa. Tuotantovälineet lakkaisivat olemasta hallinnan ja sosiaalisen vastakkainasettelun välineitä; ne muokattaisiin vapautuksen ja yhteiskunnallisen sopusoinnun välineiksi. Monimuotoisuus ja inhimillinen koko loisivat uudenlaista ihmisyyden tuntua: tuntua itsestä, yksilöllisyydestä ja yhteisöstä. Hajautettu, pienimuotoinen tuotanto helpottaisi saastumisen hallintaa, mahdollistaisi paikallisten luonnonvarojen käytön, auttaisi tutustumaan paremmin paikalliseen ekosysteemiin sekä luomaan uudenlaista herkkyyttä suhteessa maahan esimerkiksi maataloudessa.

Bookchin ehdottaa myös käsityökulttuurin herättämistä uudelleen henkiin ja työtehtävien kierrättämistä niin yksittäisillä työpaikoilla kuin kaupunkien ja maaseudun välillä. Näin työ säilyisi mielenkiintoisena ja siihen sisältyisi myös esteettisiä arvoja. Sopiva määrä fyysistä työtä olisi nautinnollista, lisäisi urheilullisuutta ja auttaisi pitämään yllä terveyttä ja fyysistä kuntoa.

Teknologian eettinen ulottuvuus

Ekoteknologioita ei pitäisi arvioida pelkästään niiden toiminnallisen tehokkuuden mukaan tai sen mukaan, kuinka ne mahdollistavat tuotannon suoraa itsehallintaa. Teknologisia ratkaisuja tehtäessä tulisi huomioida laajempi eettinen tarkoituksenmukaisuus, joka sisältää sen, millaista eettistä ajattelua ja suhdetta luontoon ne tukevat. Tällä Bookchin tarkoittaa sitä, että käytettyjen teknologioiden tulisi tehdä ilmeiseksi riippuvuutemme luonnosta ja tuoda niin aurinko, tuuli, kasvi- ja eläinlajistot kuin asumustemme rakennusmateriaalit osaksi elämäämme uudella, ekologisesti suuntautuneella tavalla. Näin voisimme kehittää todellista kunnioitusta luontoa kohtaan.

Etsiessään pohjaa uudelle ymmärrykselle teknologiasta Bookchin nostaa esiin antiikin Kreikan techné-sanan. Sitä käytettiin eettisessä ja sosiaalisessa kontekstissa, jossa ei kysytty pelkästään ”kuinka” esineiden käyttöarvo tuotettiin vaan myös ”miksi”. Techné sisälsi ajatuksen eettisestä elämästä ja siten itse tuottajan eli subjektin, josta kaikki muu lähtee liikkeelle. Nykyiset tavat arvioida tekniikoita ovat puolestaan puhtaan toiminnollisia: ne keskittyvät vain tehokkuuteen, taitoon ja hintaan ilman eettisiä näkökulmia.

Samoin kuin eettinen ”miksi” ja itse toimija sisältyvät techné-sanaan, tulisi orgaaniset ekosysteemit sisällyttää ymmärrykseen tekniikasta. Tuotantotekniikat ja niihin yhteydessä olevat orgaaniset ekosysteemit tulisi hahmottaa yhtenä kokonaisuutena, yhtenä ekosysteeminä. Tässä kokonaisuudessa koneet tulee korvata luonnon omilla prosesseilla aina kun mahdollista – esimerkiksi lannoitteiden tuottamisessa, jätevesien suodattamisessa, kasvihuoneiden lämmittämisessä, auringolta suojaamisessa ja jätteiden kierrättämisessä. Ekologisesti suuntautuneen teknisen mielikuvituksen tulisi nähdä aine ja orgaaninen luonto aktiivisena ja luovana – ei passiivisena raaka-ainelähteenä. Sen on rakennettava uusi yhteys ihmisyhteisöjen ja ekosysteemien välille.

Automatisointi ja niukkuus uudelleen

Tässä esitettyä moniulotteisemman kuvan Bookchinin teknologiakäsityksestä saa tutustumalla hänen omiin kirjoituksiinsa ja esimerkiksi David Watsonin ja Eric Stowe Higgsin esseisiin kirjassa Social Ecology after Bookchin. En ryhdy tässä ruotimaan Bookchinin ajattelua yhtä syvällisesti kuin Watson ja Higgs, mutta nostan esiin muutaman mielestäni tärkeän kysymyksen. Ensimmäinen koskee Bookchinin vaatiman korkean automaation suhdetta hänen ajatukseensa siitä, että käytettävien teknologioiden ja tuotantomenetelmien tulisi olla sellaisia, että ne mahdollistavat tuotannon demokraattisen hallinnan siirtämättä valtaa ”asiantuntijoille” ja luomatta riippuvaisuuksia yhteisöjen ulkopuoliseen osaamiseen tai teknologiseen järjestelmään. Nähdäkseni nämä kaksi vaatimusta saattavat hyvinkin olla ristiriidassa keskenään.

Vaikka automatisoituja ekotuotantolaitoksia saattaisi olla helppo käyttää ja ne olisivat siten käyttäjilleen ymmärrettäviä, ei niiden rakentaminen tai kunnossapito välttämättä olisi yhtä helppoa ja kaikille avointa. Tietokoneiden ja automatisoitujen laitteiden vaatimia mikrosiruja, prosessoreita ym. komponentteja ei ehkä kyetä valmistamaan Bookchinin periaatteita noudattamalla – ainakaan siinä mittakaavassa kuin hän visioi. Ne vaativat ainakin nykyisellään valmistuksessaan paljon energiaa, kaivannaisia ja myrkyllisiä kemikaaleja (joiden valmistukseen tarvitaan taas oma teollisuudenalansa). Lisäksi jo itse raaka-aineiden hankkiminen edellyttää raaka-aine-esiintymien alueella asuvien ihmisten maiden haltuunottoa kaivostoiminnan tarpeisiin.

Toinen mielestäni keskeinen kysymys liittyy Bookchinin väitteeseen, jonka mukaan aineellinen niukkuus on vastuussa menneiden anarkististen liikkeiden epäonnistumisesta. Tämä analyysi nousee harvemmin keskeisimmäksi edes Bookchinin omissa vallankumouksellisten liikkeiden historiaa (ja niiden epäonnistumisia) käsittelevissä kirjoituksissa. Lisäksi Bookchin itsekin toteaa, että tarve niukkuuden pelon poistavaan teknologiaan on ymmärrettävä tietyssä yhteiskunnallisen kehityksen kontekstissa ennemmin kuin yleisenä ehtona inhimilliselle emansipaatiolle kaikissa olosuhteissa ja kaikkina aikoina. Tähän liittyen voi mielestäni kysyä, onko tavarapaljouden kasvattaminen ja sen ulottaminen yhä useammalle keskeistä edes meidän aikanamme ja länsimaisessa yhteiskunnassa tai sen kulttuurisessa vaikutuksessa eläville. Täytyykö ihmiset tosiaan ikään kuin ”kyllästää” tavaroilla ja materiaalisen kulutuksen mahdollisuuksilla, jotta siirtymä ekologiseen yhteiskuntaan olisi mahdollinen? Vai olisiko tärkeämpää luoda vähemmän kulutuskeskeisiä ja vapaudenhenkiseen yhteistoimintaan perustuvia elämäntapoja ja kiinnittää ihmisten huomio niihin teknologian sijaan?


Lähteinä käytetty seuraavia Murray Bookchinin teoksia (suluissa sivuja, joilla on teknologiaan liittyviä tm. artikkelissa mainittuja ajatuksia): Remaking Society. Pathways to a Green Future, South End Press, Boston, 1990 (etenkin sivut 23, 93, 137-138, 188, 192-193 ja 195-196), The Ecology of Freedom: The Emergence and Dissolution of Hierarchy, AK Press, Oakland / AK Press UK, Edinburgh, 2005 (s. 135-140, 302-307, 325-326, 352-355), Toward an Ecological Society, Black Rose Books, Montréal-Buffalo, 1980 (s. 91- 93), Post-Scarcity Anarchism, Black Rose Books, 1986 (s. 64-65 ja 234) ja The Modern Crisis, New Society Publishers, Philadelphia, 1986 (s. 96).

Bookchin-kritiikkiä mm. Dawid Watsonin esseessä ”Social Ecology and the Problem of Technology” ja Eric Stowe Higgsin esseessä ”’Small’ Is Neither Beautiful nor Ugly; It Is Merely Small: Technology and the Future of Social Ecology” kirjassa Social Ecology after Bookchin, The Guilford Press, New York, 1998.

Kuva:
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/erillisartikkelit_kylvokone.htm