Emme unohda, Jyri

Aura Kalli ja Milka Suuniittu


Hetki Oaxacaa

Kun laitan silmät kiinni näen Jyrin istumassa Hirvitalon lattialla Pispalassa. On alkusyksy 2009 ja Rubén Valencia Nuñez on Suomessa. Olemme juuri käyneet saunassa, Rubénilla on ikävä kotiin – hän on kiertänyt jo viikkoja Euroopassa kertomassa Oaxacan tilanteesta. Jyrikin on väsynyt, mutta säästää Rubénia kertomalla Oaxacasta yleisesti, ettei viimeksi mainitun tarvitse toistaa kaikkea päivästä toiseen. Kaksikymmenpäinen joukko kuuntelee.

Rubén toimii VOCAL:issa (Autonomiaa ja vapautta rakentavien oaxacalaisten äänet). Hänet on yritetty tappaa ja todennäköisesti yritetään jälleen, kun hän palaa Oaxacaan. Hän on liian näkyvä hahmo alkuperäisväestön itsehallintokamppailussa. Simón tulkkaa, minä koitan auttaa. Usein Jyri ymmärtää kuitenkin parhaiten, vaikka puhuukin enemmän portugalia kuin espanjaa, mutta hän tuntee Oaxacan tilanteen meistä parhaiten.

Rubén kertoo suuryritysten luonnonvarakahminnasta alueilla, joissa intiaaneja asuu. Koskia valjastetaan, jättimäisiä tuulipuistoja suunnitellaan rakennettavaksi, lääkeyhtiö Bayer hamuaa sademetsien lääkekasvivarantoja. Alkuperäiskansat eivät tästä hyödy, päinvastoin: padot ovat kuivanneet heidän viljelyksensä, kylät ovat joutuneet muuttamaan pois. Tuulipuisto on suunniteltu teollisuuden tarpeisiin. Lääkekasvit, joita alkuperäisväestö on käyttänyt ammoiset ajat, halutaan patentoida ja ”yhtiön mailla” kulku halutaan estää.

Rubén sanoo kuitenkin vahvasti, etteivät oaxacalaiset ole köyhiä, vaikka taloudellinen tilanne monin paikoin heikko onkin. Heidän kulttuurinsa on vahva, rikas ja elävä, se on saanut paljon aikaan. Tästä vuonna 2006 alkanut Oaxacan kansannousu on selkeä osoitus.

Kun Jyri ja Rubén lähtevät illalla seuraavaan kaupunkiin, mietin miten Rubénin mahtaa käydä, kuulenko hänestä enää koskaan. En kuitenkaan arvaa, että tämä on viimeinen kerta, kun tapaan Jyrin, vaikka monesti vielä sähköpostitse ja puhelimitse olemme yhteydessä.

27.4.2010 Rubén selviää Oaxacan kuvernöörin alaisuudessa toimivan UBISORT-puolisotilaallisen joukon tulituksesta, Jyri ei. Myös oaxacalainen Beatríz Cariño Trujillo saa surmansa.

Oaxacan kansannousu

Oaxacassa asuu 3,5 miljoonaa asukasta ja heistä noin 45 prosenttia on intiaaneja. Vuonna 1995 osavaltion perustuslaissa tunnustettiin alkuperäisväestön oikeus kunnalliseen itsehallintoon. Todellisuus on kuitenkin toinen. Alkuperäiskansojen mahdollisuudet ansaita elantonsa ja elää ihmisarvoista elämää perinteitään kunnioittaen ovat kaventuneet samaa vauhtia kuin heiltä on viety maat. Koulutusta ei anneta kuin espanjaksi ja tiedonvälitys on kaupallisten TV-kanavien varassa. Alisteisen aseman juuret ovat kolonialismissa: alkuperäisväestön asema on ollut vastaava viimeiset 500 vuotta.

Vuonna 2006 alkuperäisväestön sortaminen, tuloerot ja syrjintä purkautuivat opettajien lakkona alkaneena kansannousuna Oaxacassa. Hallituksen joukot hajottivat mielenosoituksen väkivalloin ja puolisotilaalliset ryhmittymät hyökkäsivät useisiin Oaxacan asukkaiden muodostamiin barrikadeihin. Länsimaisen median mielenkiinto heräsi vasta, kun ulkomaalainen indymedia-journalisti Brad Will tapettiin.

Oaxacan alkuperäisväestö ei ole jäänyt vain uhrin asemaan odottamaan apua. Ihmiset ovat aktiivisesti luoneet riippumattomia tiedotuskanavia kuten radioita. He kamppailevat päästäkseen pois alisteisesta asemasta ja toteuttaakseen arvostamansa kaltaista elämää, johon itsehallinnollisuus ja yhteisöllisyys olennaisesti kuuluvat. Meksikon hallitus ei kuitenkaan tule hyväksymään tällaista omatoimisuutta. Se ei tule hyväksymään alkuperäisväestön oikeuksia, ei itsehallinnollisia alueita, ei ihmisoikeuksien puolueetonta valvontaa, eikä maanomistuskiistojen oikeudenmukaista ratkaisua.

Puolisotilaallisen UBISORT-joukon hyökkäys ei ole yksittäinen tai viimeinen kerta, kun Meksikon valtaapitävä eliitti ja sen joukot käyttävät asemaansa väärin. Vuosina 2006 - 2009 Meksikossa on dokumentoitu 128 tapausta, joissa ihmisoikeusaktivistien kimppuun on hyökätty. Vuosina 2007–2009 kuusi ihmisoikeusaktivistia on saanut surmansa. Nämä ovat olleet ”tavallisia” ihmisiä, jotka ovat uskaltaneet nousta vaatimaan perustuslakiin kirjattuja oikeuksiaan. Vallanpitäjät ovat vastanneet masinoimalla puolisotilaalliset joukot uhkailemaan, kiduttamaan, kidnappaamaan ja tappamaan.

Solidaarisuutta Oaxacassa

Jyri lähti Oaxacaan oppiakseen alkuperäiskansoilta. Hän ei lähtenyt Oaxacaan sinisilmäisenä, vaan tiesi, että intiaanit elävät jatkuvassa konfliktissa Oaxacan virallisen hallinnon, Meksikon hallituksen ja suuryhtiöiden kanssa. Että paljon ihmisiä on kuollut, kadonnut ja joutunut syyttömänä vankilaan. Hän myös uumoili ennen Suomesta lähtöä, että tänä vuonna Meksikossa olisi paljon poliittista toimintaa – itsenäisyyskamppailusta on kulunut kaksisataa vuotta, Meksikon vallankumouksesta sata. Ja että näitä poliittisia liikehdintöjä saatetaan yrittää tukahduttaa hyvinkin väkivaltaisesti.

Paulo Freiren ajatusten mukaisesti Jyri katsoi, että todellinen solidaarisuus edellyttää, että asettuu niiden asemaan, joita kohtaan solidaarisuuttaan osoittaa. Hän kuitenkin arveli, että taskussa oleva paluulentolippu ja valkoinen ihonväri erottavat hänet alkuperäisväestöstä, ettei täydellinen toisen asemaan asettuminen ole tässä tapauksessa mahdollista. Omalla läsnäolollaan Oaxacassa ja intiaanien kamppailuissa hän halusi estää valtion puolelta mahdollisesti tulevia väkivaltaisia tukahdutustoimenpiteitä.

Retkikunta, jonka mukana Jyri oli, ja jota vastaan puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät huhtikuun 27. pvä, oli matkalla Triqui-intiaanien asuttamaan kuntaan, San Juan Copalaan. VOCAL:in tiedotteen mukaan retkikunnan ”tavoitteena oli murtaa Triquin seudulla sijaitsevan autonomisen kunnan piiritys, joka on osa valtion ja puolisotilaallisten ryhmien yritystä tukahduttaa tässä kunnassa kehittyvä autonomian prosessi. - - Kunnan lapset eivät tammikuun jälkeen ole päässeet kouluun. Lisäksi valot on katkaistu, eikä yhteisöllä ole juomavettä eikä terveydenhoitajia. Sitä ahdistelevat jatkuvasti puolisotilaalliset joukot, jotka ovat pystyttäneet tiesulun aivan kaupungin ulkopuolelle.” Retkikunta oli viemässä kylään vettä ja muuta akuuttia apua.

Rohkeus puuttua asioihin

Globalisaatio seilasi Amerikan mantereelle jo Kolumbuksen mukana vuonna 1492. Sen edut eivät jakautuneet tasaisesti, vaan ne ripoteltiin pääasiassa Euroopan valloittajavaltioille. Alkuperäisväestön käytössä olleet maat jaettiin uudelleen – Oaxacan intiaanit kamppailevat edelleen elinolojensa puolesta suuryhtiöiden pyrkiessä hyödyntämään luonnonvaroiltaan rikkaan Oaxacan maaperän, energiavarat ja metsät. Historialle emme voi enää mitään, mutta nyt tarvitsemme solidaarisuutta, jotta oikeudenmukaisuus toteutuisi myös alkuperäiskansoille. Harvasta meistä on kantamaan vastuuta tästä. Jyri Jaakkolasta oli.