VÄÄRÄKIRJOITUS

Elämme taloudellisten mullistusten aikaa. Talousjärjestelmä koitetaan pelastaa keinolla millä hyvänsä. Valtioita kiikkuu konkurssin partaalla.

Valtio ja markkinavoimat nähdään usein toisilleen vastakkaisina. Vasemmisto vaatii taloudellista valtaa enemmän valtiolle, oikeisto haluaa vallan markkinoiden omiin käsiin. Vuonna 2008 alkaneen talousromahduksen myötä totuttu retoriikka on kuitenkin heittänyt häränpyllyä. Kokoomuksen ministerit ovat kutsuneet kansalaisia yhteisiin talkoisiin talouden pelastamiseksi: yhtäkkiä valtiolla onkin asiaa talouden tontille. Nationalismi on saanut uuden kurssin, jonka mukaan esimerkiksi kaikkien suomalaisten kuuluisi olla samassa veneessä pelastamassa hukkumisvaarassa olevaa taloutta.

On hyvä muistaa, että markkinatalous ei koskaan ole ollut olemassa ilman valtiota. Välillä valtioilla on ollut hallitsevampi asema talouden määrittäjänä, välillä markkinavoimat ovat saaneet toimia vapaammin. Viimeisen kahdensadan vuoden aikana lamat ovat olleet käännekohtia valtioiden ja markkinoiden välisissä valtasuhteissa. Esimerkiksi 1930-luvun lamassa valtiot pyrkivät ottamaan talouden ohjaukseensa Keynesin oppien mukaisesti. 1970-luvun öljypiikin mainingeissa talouden säännöstelyä puolestaan purettiin Friedmanin sekä Hayekin ajatusten siivittäminä. Nyt 2008 alkaneen laman myötä valtioilla on taas vahvempi rooli taloudessa. On puhuttu kapitalismin kuolemasta – niin kuin puhuttiin 1930-luvun lamankin jälkeen – mutta ajatukseen tuottamisen ja kuluttamisen jatkuvasta lisäämisestä se ei tunnu vaikuttavan.

Perinteisesti markkinatalouden puolestapuhujat ovat haaveilleet minimivaltiosta, jonka tehtävä olisi vain taata, että markkinatalous pyörii, että kaikki pelaavat ”oikeiden” sääntöjen mukaan. Mutta talouden tontille valtiolla ei heidän mukaansa ole asiaa. Mitä sitten vaikkapa hyvinvointivaltion puolestapuhujat suossa tarpovalla markkinataloudella tekevät? Jotta voisimme ymmärtää paremmin vallitsevaa lamaa, sekä siitä seuraavia valtasuhteiden muutoksia voisimmekin nyt kysyä, mikä valtioita ja markkinataloutta yhdistää, tai ovatko ne jopa toisiaan ylläpitäviä voimia. Miksi valtiot haluavat pelastaa markkinatalouden ja mihin markkinatalous tarvitsee valtioita? Entä jos me haluamme päästä eroon sekä markkinataloudesta että valtiosta?

On selvää, että yhtiöillä ja ajatuksella jatkuvasti kasvavasta taloudesta, on paljon valtaa. Mutta on myös selvää, että valtioiden olemassaolo ylläpitää näitä rakenteita: ne integroivat, suostuttelevat ja joissain tapauksissa myös pakottavat ihmiset elämään vallitsevissa normeissa ja tavoissa hankkia elantoa.

Hierarkioista eroon pääseminen, kritiikin konkretisoiminen tai edes toisenlaisen elämäntavan hahmottaminen ja vahvistaminen tuskin onkaan mahdollista, jos emme luo ja ylläpidä vaihtoehtoisia verkostoja, jotka korvaavat valtion, palkkatyön ja kulutusmaailman tarjoamat rakenteet. Kun hammasta särkee, hammasta särkee. Lopulta on kyse elämisen perusasioista, siitä että teemme maailmamme itse, mutta yhdessä. Jos emme kykene rakentamaan elämämme edellytyksiä ilman rakenteita joita kritisoimme, voimme jatkaa räksytystämme ja jäädä haukkumaan.

Käsissäsi on Väärinajattelija numero neljä. Lehti julkaistaan suru-uutisten saattelemana, sillä yksi lehden kantavista voimista, Jyri Jaakkola ammuttiin Oaxacassa 27.4.2010. Haluamme omistaa tämän lehden Jyrin muistolle. Tunsimme hänet sydämellisenä, sovittelevana ihmisenä. Hän laittoi itsensä likoon yhtä hyvin Väärinajattelijan sivuilla kuin monissa eri ruohonjuuritason liikkeissä.

Kuin sattumalta Jyrin toimintatapa aktivistina liittyy tämän numeron antropologia-teemaan. Jyri ei harjoittanut mitään kevytaktivismia vaan halusi oppia tuntemaan ne ihmiset, joiden kanssa teki yhteistyötä, niin Oaxacassa kuin muualla maailmassa. Hän pyrki kuvaamaan heidän ajatuksiaan heidän omilla käsitteillään ja kuunteli heitä heidän omalla kielellään. Hänellä oli aktiivisen solidaarisuutensa vuoksi mahdollisuus saavuttaa antropologienkin kenttätyössään tavoittelema, mutta ei suinkaan aina saavuttama, luottamus. Omalla tavallaan Jyri harjoitti sellaista antropologiaa, joka suinkaan ei ole vain ammattiantropologien vaan yhtä lailla myös muiden yhteiskuntatieteilijöiden, historioitsijoiden ja erityisesti aktivistien työsarkaa. Tämä joskus riskialtis työ ei tutki vain yksittäisiä yhteisöjä vaan jatkaa jo filosofi Immanuel Kantin hahmottelemaa yleistä antropologiaa, jonka tarkoituksena on tutkia ihmisyyttä, että voitaisiin organisoida yhteiskunta ja (nykyään erityisesti) talous ihmisiä varten – ei toisin päin kuten nykyisessä valtavirtataloudessa. Sellainen antropologia olisi ilman muuta vaarallista.

Jyrin kamppailu solidaarisuuden, vapauden ja eloonjäämisen puolesta ei lopu hänen kuolemaansa: hänen esimerkkinsä velvoittaa tarttumaan toimeen oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Toivomme, että lehtemme voisi omalta osaltaan olla Jyrin muiston arvoinen. Lausumme syvän osanottomme läheisten suruun. Kiitos kaikesta, Jyri! Me emme unohda. Me emme lannistu.