 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Vapauden ja yhteisöllisyyden myrsky Meksikon vallankumouksessa: Flores Magón aloitti poliittisen toimintansa diktaattori Porfirio Díazin valtakaudella, joka kesti kutakuinkin yhtäjaksoisesti vuodesta 1876 aina Meksikon vallankumouksen alkuun vuoteen 1910. Díazin hallinto oli avoimen rasistinen ja perustui mahdollisten haastajien väkivaltaiseen hiljentämiseen tai myötämieliseksi ostamiseen mm. maaoikeuksia jakamalla. Näin syntyi eräänlainen suurmaanomistajia suosiva feodalismi, jossa paikalliset vallanpitäjät saivat toimia miltei mielensä mukaan, kunhan eivät uhanneet itse Díazin asemaa. Magón aloitti diktatuurin vastaisen poliittisen toimintansa jo alle parikymppisenä opiskelijana. Varsinaisen paikkansa poliittisessa työssä Magón löysi vuonna 1900, jolloin hän oli veljensä Jesúsin kanssa mukana perustamassa Regenaración-lehteä. Regenaración aloitti ennemmin uudistusmielisenä kuin vallankumouksellisena keskittyen porfiriaton eli Díazin hallintokauden aikana ilmenneiden oikeuslaitoksen epäkohtien, perustuslaillisten rikkomusten ja korruption kritiikkiin. Maltillisesta – joskin tekijöilleen riskialttiista – alustaan huolimatta Regenaración pysyi Magónin tärkeimpänä foorumina radikalisoituen Magónin ajatusten tahtiin. Regenaraciónin perustamisen aikoihin porfiriaton vastaiset liberaalit klubit – eräänlaiset keskustelu- ja toimintaryhmät, jotka vaativat Meksikon sinänsä edistyksellisen ja liberaalin perustuslain noudattamista – yleistyivät ja vahvistuivat. Regenaraciónista muodostui näiden ryhmien äänitorvi, mikä johti veljesten Jesúsin ja Ricardon vangitsemiseen ja lehden lakkauttamiseen. Heidän vapauduttuaan väsynyt Jesús jätti liikkeen, mutta Ricardo sai rinnalleen nuorimman veljensä Enriquen. Yhdessä he jatkoivat diktatuurin vastaista toimintaansa välillä vankilastakin käsin, kunnes Meksikon korkein oikeus päätti, että minkä tahansa sanomalehden olisi laitonta julkaista kummankaan Magónin veljeksen kirjoituksia. Veljekset siirtyivät maanpakoon Yhdysvaltoihin, missä he aloittivat Regenaraciónin julkaisemisen uudelleen. Liberalismista anarkismiin Yhdessä muiden Yhdysvaltoihin paenneiden radikaalien liberaalien kanssa veljekset perustivat vuonna 1906 Meksikon liberaalin puolueen, Partido Liberal Mexicanon (PLM), ja irtaantuivat samalla Meksikon maltillisemmista liberaaleista. Regenaraciónista tuli puolueen ja sen organisatorisen neuvoston (Junta Organizadora del PLM) virallinen lehti, jota toimitettiin myös Meksikoon. PLM:n neuvoston kutsun mukaisesti ympäri Meksikoa muodostettiin PLM:n maanalaisia vallankumouksellisia soluja, jotka organisoivat paikallista väkeä ja julkaisivat mahdollisuuksien mukaan omia lehtiään. Tavanomaisista puolueista poiketen solut olivat autonomisia ja neuvosto tarjosi ainoastaan yleisluontoisia linjauksia yksityiskohtaisten käskyjen sijaan. PLM:n toiveena oli toteuttaa vallankumous useilla samanaikaisilla kansannousuilla loppuvuodesta 1906, mutta sekä Meksikon että Yhdysvaltain hallitusten onnistuneen tiedustelun ja häirinnän takia kapinat kukistettiin. Magón sekä muita puolueen jäseniä vangittiin. Liike onnistui organisoimaan uusia kapinoita 1908, mutta lyhyiksi jääneet taistelut hävittiin jälleen. Julkisissa kirjoituksissaan Ricardo Flores Magón ei käyttänyt anarkismi-sanaa ennen vuotta 1914. Vankilasta lähettämässään kirjeessä vuonna 1908 hän kuitenkin ohjeisti veljeään Enriqueta ja muita johtoryhmän jäseniä seuraavasti: ”Saavuttaaksemme suurimman hyödyn kansalle, todellisia hyötyjä, meidän on työskenneltävä hyvin naamioituneina anarkisteina. Naamioituneina jopa niiltä, jotka pitävät meitä johtajinaan. Kyse on pelkästä taktiikasta. Jos olisimme kutsuneet itseämme anarkisteiksi alusta lähtien, kukaan ei olisi kuunnellut meitä.” PLM:n tulisi esiintyä liberaaleina, mutta toimia radikaalimmin: ”Jatkamme itsemme kutsumista liberaaleiksi vallankumouksen edetessä, mutta todellisuudessa puhumme anarkian puolesta ja teemme anarkistisia tekoja. Otamme omaisuutta porvareilta ja palautamme sitä kansalle.” Uusia valtiaita vastaan Vapauduttuaan vankilasta elokuussa 1910 Magón kiihdytti puhettaan aseellisen vallankumouksen puolesta. Díazin vastainen mieliala oli yleistynyt ja Magón vastasi liberaalien lietsomaan tyytymättömyyteen jyrkentämällä PLM:n vuoden 1906 mottoa ”Uudistuksia, vapautta ja oikeutta” radikaalimmaksi iskulauseeksi ”Maata ja vapautta”, jonka myös toinen Meksikon vallankumouksen keskeinen hahmo, Emiliano Zapata, otti myöhemmin omakseen. Díazin kukistumiseen johtanut vallankumous puhkesi lopulta 20.11.1910 vastauksena Francisco I. Maderon kutsuun. Magón kehotti kaikkia PLM:n kannattajia taisteluun Maderon joukkojen rinnalla, mutta olemaan liittymättä näihin. Liberaali Madero ja hänen seuraajansa vaativat nimittäin vain Díazin kaatamista ja poliittisia uudistuksia, kuten toimivampaa vaalijärjestelmää ja kieltoa presidentin uudelleenvalinnalle. Laajempaa yhteiskunnallista vallankumousta ja maan uudelleenjakoa kannattanut Magón kääntyikin pian avoimesti Maderoa vastaan. Regenaraciónin sivuilla Magón kritisoi presidentiksi nousseen Maderon ja muiden vallankumousjohtajien ympärille rakennettuja henkilökultteja. PLM teki pesäeron kuitenkin liian myöhään, jotta sen olisi onnistunut radikalisoida vallankumouksen kulku. Tavoitteiden väliset erot jäivät monille epäselviksi, ja useat radikaalit liittyivät vahvemmilta vaikuttaneisiin Maderon joukkoihin. Magón saattoikin aliarvioida meksikolaisten valmiuden radikaaliin muutokseen ja avoimemmin anarkistinen ohjelma olisi voinut kerätä enemmän kannattajia. Ontuvasta kannatuksestaan huolimatta PLM jatkoi kamppailuaan anarkistisin päämäärin. Ero muihin vallankumousjohtajiin on selkeä, sillä tapahtumien kulku ja ruohonjuuritason paine radikalisoivat monia johtohahmoja kuten Zapataa, mutta ainoastaan Magón ja PLM pyrkivät jatkuvasti radikalisoimaan vallankumouksen kulkua. Baja Californian hetkellistä hallintaa lukuun ottamatta PLM:n joukot eivät kuitenkaan menestyneet merkittävästi ja vuoteen 1919 mennessä nämä oli kukistettu kuten zapatistitkin. Magón itse kuoli vankilassa Yhdysvalloissa 1922. Omaisuuden haltuunotto ja tuotannon itseorganisointi Vuoden 1911 syyskuussa julkaistu PLM:n manifesti on selkeästi anarkistinen, vaikka itse anarkia-sanaa ei siinä käytetäkään. Manifestin mukaan yksityisomaisuuden synnyttämä epätasa-arvo on ihmisten keskinäisen kamppailun syy ja hallitusta tarvitaan ainoastaan suojaamaan rikkaiden omaisuutta. Kirkko puolestaan ohjaa köyhien ja sorrettujen toiveet tuonpuoleiseen elämään. Pääoman, auktoriteetin ja papiston hallitsema yhteiskunta on auttamattomasti jaettu kahtia kapitalistien ja työläisten luokkiin, joilla on täysin vastakkaiset edut. Kapitalistit omistavat maat ja tuotantovälineet, mutta työläisillä ei ole muuta kuin kätensä ja mielensä joilla hankkia toimeentulonsa. Luokkien välillä ei voi olla ystävyyttä eikä veljeyttä, sillä omistava luokka pyrkii aina ylläpitämään vallitsevaa järjestystä nauttiakseen omaisuudestaan ja työväenluokka pyrkii luomaan sen tilalle järjestelmän, joka palvelisi kaikkien etua.
PLM varoittaa myös kuuntelemasta seireenejä, jotka haluavat hyötyä vallankumouksellisten uhrauksista ja pystyttää uuden hallituksen. Uusi hallitus vain jatkaisi rikkaiden suojelua ja siksi omaisuuden haltuunottoon ja uudelleenjakoon on ryhdyttävä välittömästi rauhaa odottamatta. Manifesti kutsuukin työntekijöitä ottamaan suoraan haltuunsa kaikki teollisuuden alat ja varmistamaan, että maat, tehtaat, työpajat, autot, rautatiet, laivat ja kaikenmoiset varastot pysyvät kaikkien meksikolaisten hallinnassa ilman sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Haltuunoton jälkeen on ryhdyttävä välittömästi työhön, jotta vältyttäisiin nälänhädältä ja puutteelta. Kullakin alueella, jolla haltuunotto toteutetaan, asukkaiden tarvitsee vain inventoida kaikki tavarat huolellisesti ja säännöstellä niiden jakoa väestön kartoitettujen tarpeiden mukaan siten, että tuotteet riittävät ensimmäiseen satoon ja uusien tuotteiden valmistumiseen asti. Valmiit tuotteet lähetettäisiin keskusvarastoihin, joista niitä jaettaisiin kaikille tarpeen mukaan ilman mitään muuta vaatimusta kuin sen todistaminen, että työskentelee jollakin tuotannonalalla. Maat ja tuotantovälineet tulisi ottaa ensisijaisesti yhteiskäyttöön, sillä näin ne tuottaisivat enemmän vähemmällä vaivalla ja vältyttäisiin keinottelijoilta, jotka laittaisivat kapitalistisen järjestelmän aluilleen uudestaan. Toki perheille riittäisi heidän halutessaan oma pieni maapalstakin, mutta pääperiaatteena olisi yhteinen työ, josta jokainen voisi valita mieleisensä tehtävän luonteestaan, mieltymyksistään ja taidoistaan riippuen. Näin päästäisiin eroon kaikista vapaata aloitteellisuutta ja vapaata yhteenliittymistä rajoittavista instituutioista ja pystyttäisiin tuottamaan tarpeeksi välttämättömien tarpeiden kattamiseksi. Kuten aseellisen taistelun keskellä kirjoitetulta manifestilta voi odottaa, suurta uskoa rauhanomaiseen ratkaisuun ei tekstistä löydy. Omaisuuden haltuunotto on toteutettava verellä ja tulella, eikä rauha ole edes toivottavaa niin kauan kuin on rikkaita ja köyhiä ja hallitsijoita ja hallittuja. Myös Magónin Regenaraciónissa vuonna 1918 julkaisema manifesti koko maailman anarkisteille ja työläisille ennusti porvarillisen maailmanjärjestyksen lopettavaa vallankumousta läheneväksi ja varoitti sen tulevan olemaan kaoottinen ja katkeruuden sävyttämä. Kaaoksen keskeltä puolestaan nousee helposti uusia tyrannioita, sillä tällaisia tilanteita hyväksi käyttävät johtajat ovat säännöllisesti pettureita. Siksi niiden, jotka tiedostavat uuden tyrannian ja orjuuden vaarat, tulisi valmistaa yleistä mielialaa ohjaamaan tapahtumia vapaudenhenkiseen suuntaan. Kaikkien, jotka eivät usko keskushallintoon, tulisi asettaa itsensä tapahtumien eturintamaan ja puhua pelotta anarkististen ihanteiden puolesta. Jos emme tee näin, uhraamme vaatimattomat häikäilemättömien omanedunetsijöiden käsiin ja vahvistamme vastustajiemme väitteet – eli että kestää vielä kauan ennen kuin ihanteemme voivat toteutua. Magonismi ja alkuperäiskansojen vaikutus Vallankumouksen valtavirta oli Díazin hallinnon tapaan avoimen rasistista tai suhtautui alkuperäisväestöön vähättelevän välinpitämättömästi. Etniset kysymykset näkyivät selkeimmin magonistien (kuten sen vastustajat kutsuivat liikettä) ohjelmassa, vaikka toki myös Zapatan joukot ja heidän kannatuksensa rakentui vahvasti alkuperäisväestön varaan. Alkuperäisväestöä osallistui magonistiseen liikkeeseen kaikilla tasoilla: johtohahmoina, militantteina ja kannattajina, ja PLM huomioi alkuperäisväestön oikeudet vaatimuksissaan. Ennen kaikkea magonismi kuitenkin toi esiin ja puolusti alkuperäiskansojen kulttuurien positiivisia piirteitä ja perusti ehdotuksensa vallankumouksen jälkeisestä järjestyksestä heidän elämäntavalleen. Tämän näyttävät tiedostaneen myös alkuperäiskansayhteisöt, jotka eivät suoranaisesti kuuluneet PLM:ään, mutta taistelivat yhdessä sen kanssa ja käyttivät sitä välineenä kamppailuissaan maaoikeuksiensa puolesta. Ei ole täysin selvää, kuinka syviä omakohtaisia kokemuksia alkuperäisväestön yhteisöllisestä elämästä Magónin veljeksillä oli. Perhe nimittäin muutti lasten ollessa melko nuoria pääkaupunki Méxicoon, eivätkä veljekset palanneet vuoristojen yhteisöihin aikuisiälläkään. Vaikka heidän suvussaan oli myös espanjalaista verta, veljekset kuitenkin identifioituivat alkuperäisväestöön ja tämä etninen identiteetti sulautui osin yhteen muihin sorron muotoihin linkittyvien identiteettien kanssa. Maanpaossa Los Angelesissa Ricardon veli Enrique julisti: ”Ricardo ja minä olemme intiaaneja, proletariaattia. Synnyimme ja kasvoimme köyhien keskuudessa. Olemme todisteita suurista epäoikeudenmukaisuuksista, tyranniasta ja riistosta, josta väki on kärsinyt. Siksi olemme anarkistisia kommunisteja.” Alkuperäiskansojen historiallisesta kokemuksesta ja tämän vaikutuksesta koko meksikolaiseen kulttuuriin Magónin veljekset päättelivät myös, että Meksikon kansa(t) olisi(vat) valmiita kommunismiin. Päätelmän taustalla on kolme alkuperäisväestöjen yhteisöille tyypillistä piirrettä: maan yhteisöllinen omistus ja luonnonvarojen (metsien, veden ym.) vapaa käyttöoikeus, yhteinen työ ja keskinäinen avunanto esimerkiksi kollektiivisen maanviljelyn ja perheiden välisen avun muodossa, sekä auktoriteetteja kohtaan tunnettu vastenmielisyys ja kokemus näiden tarpeettomuudesta – auktoriteetin tarkoittaessa tässä yhteydessä ennen kaikkea yhteisön ulkopuolista keskusvaltaa. Ricardo korosti myös, että intensiivinen ja jatkuva osallistuminen yhteiseen poliittiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen elämään ylläpiti näkemystä, jossa jokainen koki itsensä ja kaikki muut yksilöt ympärillään osaksi kollektiivista kokonaisuutta. Yhteisen työn lisäksi yhteisökokous, jolla oli ylin päätäntävalta yhteisiin asioihin, ja tietynlainen vastuuasemien ja -tehtävien, cargojen, järjestelmä olivat osallistumisen keskeisimpiä muotoja. Eikä yhteisöllisen elämän kiinnekohtana sovi väheksyä myöskään yhteisöllistä nautintoa ja ilonpitoa esimerkiksi uskonnollisten ja muiden juhlien muodossa. Magónin viittauksia alkuperäiskansojen yhteisöihin ei kuitenkaan pidä tulkita pyrkimyksenä kopioida näiden yhteiskunnallisen järjestäytymisen malleja kaikille Meksikon väestöille. Magón ei myöskään ehdota paluuta menneisyyteen, sillä esimerkiksi PLM:n vuoden 1911 manifesti toteaa, että modernin sivilisaation tarjoamat hyödyt ovat työväenluokan kaikkien aikojen työn ja uhrausten tuotoksia ja siksi kuuluvat oikeutetusti kaikkien nautittaviksi. Ennemminkin kyse on ehdotuksesta pitää alkuperäiskansojen yhteisöllistä näkemystä johtavana periaatteena yhteiskunnan uudelleenrakentamisessa. Magónin perintö elää Vallankumouksen jälkeen Meksikon virallinen hallinto on pyrkinyt ottamaan Magónin perinnön haltuunsa tylsistyttäen siitä radikaalimman terän – kuten se on tehnyt koko vallankumouksen perinnölle. ”Emiliano Zapatan” tapaan ”Ricardo Flores Magón” vilahtelee siellä sun täällä katujen ja kulttuurikeskusten ynnä muiden nimissä. Kuitenkin myös Magónin ajatuksille uskollisemmat tulkinnat elävät edelleen. Magonismi on vaikuttanut EZLN:n myötä maanpinnalle nousseeseen Chiapasin uuszapatistiseen liikkeeseen ja zapatistien itsehallinnon kehittämiseen Lacandonin viidakossa. Magónin ajatukset näkyvät erityisen vahvasti Oaxacassa, Magónin synnyinosavaltiossa, jossa toimii erilaisia itsensä magonistisiksi nimeämiä liikkeitä. Myös Oaxacan vuoden 2006 kansannousun yhteydessä syntynyt Oaxacan kansojen kokous (APPO) on vaappunut puoluepolitiikkaan osallistumisen ja keskusvallan vastaisen itsehallinnon kehittämisen välillä. Ja varmasti osin Magónin vapaudenhenkisen perinnön ansioista APPO on vielä pysynyt puoluepolitiikan ulkopuolella. Vastakaikua Magónin ajatuksille löytyy myös maaseudun yhteisöistä, joiden maita ja vuosisatoja säilynyttä itsehallintoa kapitalistiset suurhankkeet kuten padot ja tuulivoimapuistot uhkaavat. Lisäksi osa meksikolaisista nykyantropologeista ja intellektuelleista on ammentanut Magónin perinnöstä ja herännyt tutkimaan, mitä mahdollisuuksia alkuperäiskansojen yhteisöllisyyden perinteet avaavat uuden, vapaan ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiselle. Meksikon vallankumouksen jälkeinen historia on osoittanut Magónin olleen oikeassa epäluulossaan vallankumouksellisia johtajia ja ”uudistusmielisiä” hallituksia kohtaan. Ja voi olla, että Magónin ajatusten elinvoimaisuutta mitataan jälleen vuoden 2010 lopussa, jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta Meksikon vallankumouksen alusta ja 200 vuotta itsenäisyyskamppailun alusta.
Lähteet mm. Benjamin Maldonado Alvarado: La Utopiá Magonista, Colegio de Investigadores en Educación de Oaxaca 2004 ja Dreams Of Freedom: A Ricardo Flores Magon Reader, AK Press 2005 (toim. C. Bufe ja M. Verter). Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Meksikon ruohonjuuritason kansanliikkeisiin keskittyvän Toinenmeksiko.org -sivuston kanssa. Benjamin Maldonadon alkuperäinen esipuhe Dreams of Freedom -kirjaan (englanniksi): http://www.waste.org/~roadrunner/writing/magon/Persons_Die.htm A Century of Insurgency in Mexico (1909-present) The writings of Ricardo Flores Magón in English and Spanish El indio y lo indio en el anarquismo magonista (Benjamin Maldonado) Magonismo: perspectivas históricas de un modelo anárquico mexicano
|
Virallisessa historiankirjoituksessa Magón tunnustetaan yhdeksi keskeisimmistä Díazin vastaisen vallankumouksen esitaistelijoista. Maan yksityisomaisuuden ja valtion hävittämistä puolestaan painotetaan harvemmin.
 |
 |
 |
 |
 |
 |